Presidentti Trumpin tiedotustilaisuus keskittyi väitteisiin vaalivilpistä – riippumattomia todisteista ei ole löytynyt
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump piti perjantaina Suomen aikaa ennen kello kahta aamulla tiedotustilaisuuden, jossa hän toi uudelleen esiin väitteensä presidentinvaalien vilpillisyydestä. Väitteille ei ole löytynyt riippumattomia todisteita.
Trump toisti puheensa aluksi jälleen väitteensä, että hän on voittanut vaalit helposti, mutta demokraatit yrittävät varastaa häneltä voittoa.
– Kun lailliset äänet oli laskettu, voitin helposti. He yrittävät peukaloida vaaleja, mutta me emme anna sen tapahtua, Trump sanoi.
Todellisuudessa ääntenlaskenta on yhä kesken muun muassa osassa vaa’ankieliosavaltioita. Ääntenlaskenta on kestänyt viime vaaleja pidempään osittain siksi, että koronaviruksen leviämisen takia ääniä on annettu muun muassa postitse.
Trump on useaan otteeseen kritisoinut postiäänestystä ja kehottanut äänestämään vaalipäivänä. Trump äänesti itse ennakkoon Floridassa.
Trumpin puhe kesti 17 minuuttia ja hän poistui välittömästi tilaisuudesta vastaamatta toimittajien kysymyksiin. Medioissa osien vaalikommentaattorien kommentit vaihtelevat heidän kannatuslinjojensa mukaisesti.
Uutistoimisto AFP:n mukaan useat tv-kanavat Yhdysvalloissa katkaisivat suoran tv-lähetyksensä kesken Trumpin puheen. Esimerkiksi MSNBC perusteli ratkaisuaan sillä, ettei sillä ollut mahdollisuutta korjata presidentin vääriä väitteitä.
Yhteisymmärrys eri medioilla vaikuttaa kuitenkin olevan siitä, että luottamusta maan vaalijärjestelmään ei tule rappauttaa. Tätä ovat korostaneet muun muassa CNN ja Fox News, joilla on tunnetusti aika ajoin eri tulokulma poliittisiin kysymyksiin.
Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden puhui medialle aiemmin kotikaupungissaan Wilmingtonissa Delawaren osavaltiossa. Biden kehotti kansalaisia pysymään rauhallisina ja odottamaan ääntenlaskun valmistumista.
– Pyydän kaikkia pysymään rauhallisina. Prosessi toimii. Ääntenlaskua suoritetaan loppuun ja tiedämme tuloksen pian, Biden sanoi.
Biden toisti puheessaan jo aiemman viestinsä, että uskoo voittavansa vaalit, kunhan kaikki äänet on laskettu.
– Meillä ei ole mitään epäilystä sen suhteen, että kun kaikki äänet on laskettu, minut ja senaattori Harris julistetaan voittajiksi, Biden sanoi viitaten varapresidenttiehdokas Kamala Harrisiin.
Tällä hetkellä Joe Biden on useiden medioiden arvion mukaan saamassa 253 valitsijaa ja Trump 214. Voittoon tarvitaan 270 valitsijaa.