Jugoslavialainen identiteetti nostaa päätään Serbiassa vastavoimana nationalismille
Jugoslavian entisen johtajan Josip Broz Titon haudalla Serbian pääkaupungissa Belgradissa käy joka vuosi iäkkäitä ihmisiä sonnustautuneena toisen maailmansodan aikaisiin univormuihin ja kommunistiajan symboleihin.
Viime vuosina joukkoon on kuitenkin liittynyt myös nuorempia ihmisiä.
Tätä on pidetty vastareaktiona Serbian vahvalle nationalismille. Titon kannattajat ovat halunneet korostaa jugoslavialaista identiteettiä.
– Balkanilla jaamme saman kielen, historian ja mentaliteetin. Siksi jugoslaavin identiteetti on minulle luonnollinen, sanoo 23-vuotias taloustieteen opiskelija Ivan Cvetkovic, jonka vanhemmista toinen on kroatialainen ja toinen serbialainen.
Viime vuonna Serbian väestönlaskennassa jopa 27 000 ihmistä ilmoitti kansallisuudekseen jugoslavialaisen, kun vuonna 2011 luku oli 23 000 – erikoinen ilmiö maassa, jonka väkiluku kokonaisuudessaan laski.
Monille kyse on myös protestin muodosta.
– Näin jugoslavianismin tietynlaisena vastarintana, vastuullisempana ja luonnollisempana antinationalismina, kertoo tunnettu kroatialaistoimittaja Viktor Ivancic.
– Jos joku voi olla kansallisuutensa perusteella serbi tai kroaatti, minä voin olla jugoslaavi kansallisuuden puutteeni perusteella.
Jugoslavian valtio syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkihöyryissä, kun hajonneen Itävalta-Unkarin alueista Balkanilla ja itsenäisistä Serbian ja Montenegron valtioista muodostettiin uusi kuningaskunta.
Toisen maailmansodan jälkeen Jugoslaviasta tuli sosialistinen liittotasavalta.
Jugoslavialla meni monen vuosikymmenen ajan suhteellisen hyvin. Sen asukkaat saivat muihin Itä-Euroopan sosialistivaltioihin verrattuna nauttia varsin laajoista vapauksista ja korkeasta elintasosta.
Maata useiden vuosikymmenten ajan johtanut Tito kuoli vuonna 1980, minkä jälkeen Jugoslavia alkoi natista liitoksissaan. Kyteneet vihamielisyydet eri kansallisuuksien välillä pulpahtivat pinnalle ja johtivat 1990-luvulla verisiin Jugoslavian hajoamissotiin, joissa kuoli noin 130 000 ihmistä.
Lopullisesti nimi Jugoslavia poistui maailmankartalta vuonna 2003, kun hajoamisesta jäljelle jäänyt tynkä-Jugoslavia muutti viralliseksi nimekseen Serbia ja Montenegro.
Jugoslavian entiset tasavallat Slovenia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Serbia, Montenegro ja Pohjois-Makedonia ovat nykyään itsenäisiä valtioita, ja myös Serbiaan autonomisena alueena kuulunut Kosovo on julistautunut itsenäiseksi.
Moni vanhempi ihminen kokee edelleen nostalgiaa Jugoslavian aikaa kohtaan. Etnisesti ja uskonnollisesti pirstaleisen Länsi-Balkanin kokoaminen yhden identiteetin alle oli joidenkin mielestä hieno saavutus.
– Olen jugoslaavi. Olen sitä kuolemaani saakka, sanoo 78-vuotias Zivko Mitrev, joka oli matkustanut Pohjois-Makedoniasta Belgradiin laskemaan kukkia Titon haudalle.
Jotkut toivovat, että jugoslavialainen identiteetti saisi Serbiassa virallisen vähemmistöryhmän aseman. Serbian viranomaiset tunnustavat parikymmentä eri vähemmistöryhmää, jotka voivat saada esimerkiksi julkista tukea kulttuurinsa ylläpitämiseen.
Jugoslaaveille vastaavaa asemaa ei toistaiseksi ole myönnetty. Serbian viranomaiset torjuivat virallisen anomuksen toistakymmentä vuotta sitten. Nyt ilmapiirin arvellaan olevan kuitenkin suopeampi.
Jos jugoslaaviyhteisö onnistuu saamaan 11 000 allekirjoitusta, anomus saattaa mennä läpi.
– Tämän liberaaleja arvoja ylläpitävän maan kansalaisena tuen tätä ilman muuta, Serbian ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien ministeri Tomislav Zigmanov sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Tunnettu serbialainen kirjailija ja radiojuontaja Dasko Milinovic sanoo, ettei Jugoslavian hajoamisen vuosikymmeniä sitten pitäisi olla esteenä jugoslavialaisen identiteetin tunnustamiselle.
– Rutenian kuningaskunta kuoli aikoja sitten, mutta ruteenit ovat yhä olemassa. Valakia on ollut mennyttä jo jonkin aikaa. Romaneilla ei tietääksen ole koskaan ollut valtiota, mutta he ovat silti romaneja, Milinovic sanoi.
Serbia torppasi aikoinaan anomuksen jugoslavialaisen identiteetin tunnustamiseksi sen keinotekoisuuden perusteella vedoten muun muassa siihen, ettei jugoslaaveilla ole kieltä, aakkosia tai kirjallisuutta.
Milinovicin mielestä tämä on naurettava väite, sillä Jugoslavialla oli virallinen kieli ja kahdet eri aakkoset. Jjugoslavialainen kirjailija Ivo Andric sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1961.
– Kaikki kansakunnat ovat keksittyjä ja edustavat jotakin poliittista ideaa. Kansakuntia ei ole olemassa luonnontilassa. Muuten karhuilla, linnuilla ja oravilla olisi sellaiset, Milinovic sivalsi.
Milinovicille jugoslaavi-identiteetissä kyse ei ole vain nostalgiasta, vaan paremman tulevaisuuden luomisesta, jossa nationalismilla on pienempi rooli.
– Emme ole entisiä jugoslaaveja. Olemme tulevia jugoslaaveja. Tässä ei ole kyse entisestä Jugoslaviasta, vaan tulevasta.