Eläkkeiden ja Kelan etuuksien maksut viivästyivät pankkien maksuliikennehäiriöiden vuoksi
Pankkien maksuliikenteessä ollut häiriö viivästytti eläkkeiden ja etuuksien maksua asiakkaiden tileille perjantaina. Ongelmista tiedottivat muun muassa eläkeyhtiöt Keva ja Ilmarinen.
Myös Kelan mukaan sen maksuun panemien etuuksien siirroissa oli viivettä. Kelan mukaan heidän ongelmansa johtuivat pankkikonserni OP:n maksujärjestelmän häiriöistä.
OP:n viestinnästä kerrottiin STT:lle perjantaina, että maksuliikennehäiriö johtui ongelmista kansainvälisissä tietoliikenneyhteyksissä. Yhteysongelmista kärsivät myös muiden pankkien, kuten Nordean, asiakkaat.
OP:n mukaan ongelmat olivat sepa-maksuissa. Sepa-tilisiirroilla tarkoitetaan eurooppalaisen tilisiirtostandardin mukaista tilisiirtoa.
Tietoliikenneyhteysongelma hidasti pankkien välistä liikennettä. Vika korjaantui perjantaina päivän aikana, ja pankkien mukaan maksut olivat siirtyneet alkuiltapäivään mennessä.
– Pahoittelemme aiheutunutta haittaa, viestinnästä kerrottiin sähköpostitse.
Danske Bankin viestinnästä kerrottiin STT:lle perjantaina, ettei pankin asiakkailta ollut tullut ilmoituksia maksuviiveistä.
Edellisen kerran OP kertoi, että sepa-maksuliikenne takkuili kesäkuun puolessavälissä. Tuolloin usean ihmisen palkanmaksu viivästyi.
Perjantai oli Kevan viestinnän mukaan tavanomaista vilkkaampi maksupäivä, jolloin eläkkeet maksettiin valtaosalle Kevan vastuulla olevista eläkkeensaajista.
Keva on Suomen suurin työeläkevakuuttaja, ja viime vuonna se vastasi noin 605 000 ihmisen eläkkeiden maksuista. Kevan asiakkaat ovat julkisen sektorin työntekijöitä.
Ilmarinen vastasi viime vuonna puolestaan noin 456 000 eläkkeensaajan maksuista.
Kevan viestinnästä ei osattu perjantaina kertoa, kuinka suurta osaa heidän asiakkaistaan perjantain maksuhäiriö koski.