Asuintalo räjähti matkailijoiden suosimalla alueella Ateenassa – kuusi kuollut, joukossa neljä yhdysvaltalaisturistia
Kreikan pääkaupungissa Ateenassa kuusi ihmistä on kuollut asuintalossa tapahtuneessa räjähdyksessä, kertovat paikalliset viranomaiset. Romahtaneen talon raunioista on löydetty kuolleina neljä yhdysvaltalaista turistia sekä iäkäs brittimies ja hänen kreikkalainen vaimonsa.
Onnettomuus sattui turistien suosimassa Plakan historiallisessa kaupunginosassa, joka sijaitsee Akropolis-kukkulan läheisyydessä. Varhain perjantaina tapahtuneen räjähdyksen aiheutti kaupungin pormestarin mukaan todennäköisesti kaasuvuoto. Turmapaikan raivaus oli lauantaina edelleen käynnissä.
Yleisradioyhtiö ERT:n mukaan brittiläis-kreikkalainen pariskunta asui romahtaneen kolmikerroksisen talon toisessa kerroksessa.
Paikallisen Kathimerini-sanomalehden mukaan amerikkalaisperhe oli vuokrannut ensimmäisen kerroksen asuntoa ja oli valmistelemassa lähtöä lentokentälle palatakseen Yhdysvaltoihin, kun räjähdys tapahtui. New York Times -lehden mukaan turmassa kuolivat yhdysvaltalainen pariskunta, heidän poikansa sekä pojan tyttöystävä.
Kreikkalaisen uutistoimisto ANA:n mukaan lauantaina onnettomuuspaikalla oli pelastustöissä noin 30 ihmistä ja lisäksi kolme etsintään koulutettua koiraa.
Kathimerini-lehden julkaiseman Plakan alueen asukasyhdistyksen kirjeen mukaan asukkaat olivat varoittaneet vuosi sitten Ateenan kaupunkia ja energiayhtiöitä kaasuvuotojen sekä oikosulkujen riskeistä. Asukkaat olivat lisäksi vaatineet paloharjoituksia pelastussuunnitelmien mahdollisten heikkouksien tunnistamiseksi.