Työhyvinvoinnin ytimessä on osaava johtaminen

Viime viikkojen aikana silmiini on osunut monta uutista, joissa kerrotaan huolestuttavia piirteitä työikäisen väestömme jaksamisesta.

Politiikan ja liike-elämän yleinen mantra on todeta, että työn tuottavuuden kasvu on välttämätöntä, jotta voimme edes jollakin tavoin taklata niitä haasteita, mitä väestömme ikääntyminen hyvinvointivaltion rakenteiden ylläpitämiselle aiheuttaa.

Työn tuottavuuden kasvun vaatimus tarkoittaa yhtäältä sitä, että enemmän töitä pitää tehdä vähemmällä väellä ja toisaalta sitä, että hupeneva työikäisten joukko tekee ”arvokkaampaa” työtä ja valmistaa korkeamman jalostusarvon tuotteita niin kotimaiseen kulutukseen kuin myös vientiin.

Nämä tehokkuusulottuvuudet painottuvat eri työpaikoilla ja aloilla eri tavoin.

Työelämän tehokkuusvaatimukset ovat synnyttäneet lieveilmiönä erityisesti nuorten työntekijöiden uupumisen. Työelämän aiheuttama psyykkinen rasitus on lisääntynyt selvästi.

Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan varsinkin kuntasektorilla stressiä työpaikoilla aiheuttavat epäonnistunut digitalisointi, resurssien puute ja loputon kiire.

Nuorten työikäisten loppuun palaminen on aikamme trendi, vaikka juuri heidän tulisi jaksaa jatkaa työssä entistä pidempään.

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen tulokset ovat hyytäviä. Erityisesti naispalkansaajien psyykkiset oireet ovat lisääntyneet kuluneen vuosikymmenen aikana.

Väsymys ja univaikeudet, jännittyneisyys, kokemus työn ylivoimaisuudesta sekä kokemus vakavan työuupumuksen vaarasta ovat kaikki olleet kasvussa. Myös miesten oireet ovat lisääntyneet, mutta selvästi vähemmän.

Empatiakyky liitetään usein feminiinisiin piirteisiin, mutta esimerkiksi Cambridgen yliopiston tutkimuksen mukaan empatiakyvyn synnyttävät sosialisaatio ja perimä.

Tutkimuksen tuloksena naisten empatiakyky oli hieman keskimääräistä suurempaa. Ehkäpä työelämä odottaa naisilta ja miehiltä eri asioita – sukupuoliroolit murtuvat vähin erin, mutta työtä vielä riittää.

Työntekijät voivat vaikuttaa hyvinvointiinsa tiettyyn rajaan asti, mutta työhyvinvoinnin ytimessä on osaava johtaminen.

Substanssiosaaminen ja muodollinen koulutus ovat näihin päiviin saakka painaneet usein johtamistaitoja enemmän, kun esimiehiä rekrytoidaan.

Teknologiakeskeisessä maailmassa johtajan taito kehittää ja lukea työyhteisöä muunakin kuin Excel-taulukon tuotannontekijänä on kullanarvoinen.

Tunnetaitojen merkitys johtamisessa korostuu, kun liiketoiminnan tehokkuusvaatimukset kasvavat.

Julkinen valta tukee työhyvinvoinnin edistämistä työpaikoilla.

Esimerkiksi hallituksen työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelman tarkoituksena on uudistaa toimintatapoja ja vauhdittaa uuden teknologian hyödyntämistä. Tavoitteena on parantaa työkulttuuria ja pidentää työuria.

Kuntien eläkevakuutuksen uutena tehtävänä on myös työkyvyn edistäminen ja sillä voisikin olla suurempikin rooli esimerkiksi julkisen hoiva- ja hoitoalan työhyvinvoinnin tuessa.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että työhyvinvointi ei sinällään vaadi yhtään uutta lakia tai asetusta vaan työnantajan ymmärrystä siitä, että hyvinvoiva työntekijä on työpaikan arvokkain resurssi.

Työhyvinvointi ei synny itsestään vaan vaatii tekoja ja sitoutumista jokaiselta työyhteisön jäseneltä.

Se ei ole myöskään ulkoistettavissa minkään muun tahon hoidettavaksi, sillä työhyvinvointi rakentuu -tai rapautuu- työpaikan arjen rakenteissa, toimintatavoissa ja arvoissa.   

Kirjoittaja on keskustan varapuheenjohtaja