Pikkuhiljaa mutta pienestä kiinni
Äänestin viime viikolla eduskunnan salissa Kuhmon puolesta ja luontokeskus Petolan ja Ystävyyden puiston tutkimuskeskuksen toiminnan päättämistä vastaan.
Hävisin.
Kiitos tuesta ja ymmärryksestä ympäristövaliokunnan keskustalaisille, jotka jättivät vastalauseen valiokunnan mietintöön.
Äänestystulos merkitsee, että Suomen ympäristökeskuksen, Syken, työntekijät sijoitetaan muualle ja Kuhmon alue menettää merkittävää osaamispääomaa.
Vastaavia esimerkkejä on muitakin. Esimerkiksi Paltamossa Luonnonvarakeskus, Luke, luopuu kalantutkimuksen toimipaikasta. Tarkoitus on lopettaa Luken toiminta Paltamon Hakasuolla vuoden 2025 loppuun mennessä.
Hallitus puhuu itäisen Suomen tukemisesta. Itäisen Suomen tukeminen ei toteudu sillä, että valtion työpaikkoja lakkautetaan alueella. Pikkuhiljaa ja muutama työpaikka kerrallaan. Muutama työpaikka voi kuulostaa vähäiseltä, mutta niiden häviäminen on omiaan lisäämään vauhtia alamäessä.
Olen hallituksen kanssa samaa mieltä talouden tilannekuvasta. Kaikki eivät nyt saa haluamaansa vaan myös säästöjä on kyettävä löytämään. Hallitusta on kuitenkin koko vaalikauden vaivannut vaikutusarvioiden puute tai välinpitämättömyys niitä kohtaan. Leikkaukset osuvat kerta toisensa jälkeen samoihin ihmisiin ja samoille alueille.
Mutta ei sovi surkutella liikaa. Ennekin on osattu sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.
Itäinen Suomi ei ole konkurssissa, ja elämä täällä Venäjän rajan läheisyydessä on täynnä mahdollisuuksia. Hyviä uutisia ja valon pilkahduksia löytyy myös täältä.
Itäinen Suomi kiinnostaa datakeskuksia ja esimerkiksi Google on jo ostanut maata Kajaanissa. Myös Rukalla investoidaan ja rakennetaan uutta majoituskapasiteettia.
Itäisen Suomen käännös kohti hyvänkierrettä voi lopulta olla varsin pienestä kiinni. Isot satojen miljoonien infrahankkeet ovat tietysti tärkeitä, mutta niin on myös valtion läsnäolo alueella työpaikkojen muodossa. Yllä mainittujen esimerkkien säästöt jäävät nähtäväksi, mutta toisin mennessään ne olisivat olleet hallitukselta osoitus Itäisen Suomen arvostamisesta.
Ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin puheiden muuttua todellisuudeksi. Ei riitä, että ongelmat tunnistetaan, vaan niiden korjaamiseksi on myös tarjottava keinot ja resurssit.
Ratkaisuksi ei kelpaa keskittämisen kaava, jota hallitus on käyttänyt jokaisen tilaisuuden tullen. Keskustan linja on hajautetun yhteiskunnan puolella, jokaisen alueen vahvuudet tunnistaen ja niitä hyödyntäen. Huoltovarmuus, maanpuolustus ja kriisinkestävyys nojaavat kaikki siihen, että koko Suomi pidetään mukana.
Kirjoittaja on keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Kuhmosta.