Edistämmekö me mahdollisuuksien tasa-arvoa tänään?
Suomi on tasa-arvoinen maa jossa kaikilla on mahdollisuus edetä elämässään valitsemallaan polulla.
Mahdollisuuksien tasa-arvo on tavoite, jonka lähes kaikki puolueet allekirjoittavat. Se, mitä termi käytännössä tarkoittaa, vaihtelee sitten aika paljon puolueiden ja ihmisten välillä.
Amerikkalainen näkemys mahdollisuuksien tasa-arvosta, se, että kaikilla on mahdollisuus hakeutua eteenpäin.
Yhteiskunta, jossa sinulla on mahdollisuus, kunhan löydät jostain tarpeeksi varoja maksaa esimerkiksi koulutuksesta ja muista etenemiseen tarvittavasta, on melko kaukana suomalaisesta järjestelmästä, jossa huomioidaan myös henkilön tausta ja sen tuomat resurssit.
Koulutuksessa mahdollisuuksien tasa-arvo voi kapeimmillaan tarkoittaa sitä, että kaikilla on oikeus hakea kouluun.
Keskustalaiseen ajattelutapaa sopii kuitenkin, että tasa-arvossa huomioidaan myös sosiaaliset ja erityisesti varallisuuden luomat mahdollisuudet.
Keskustalaisuuteen lukeutuu vahvasti myös näkemys alueellisesta tasa-arvosta; kouluun hakeutuminen tulee olla mahdollista omalla kotiseudulla.
Suomessa koulutus on maksutonta. Maksuttomuus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koulutukseen tarvitsisi mitään resursseja.
Opiskelija tarvitsee koulutukseen erilaisia materiaaleja ja ruokaan sekä asuntoon tarvitaan varoja, joita suomalainen yhteiskunta jossain määrin tarjoaa opintotuen muodossa.
Nykymuodossaan opintotuki ei turvaa resursseja opiskeluun jolloin resurssit on haettava jostain muualta.
Työssäkäynti, laina tai vanhemmilta tai puolisolta saatava tuki ei kaikille ole mahdollista. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei kaikkien osalta toteudu.
Keskusta on ollut mukana luomassa yhteiskuntaa, jossa taustasta huolimatta ihmisellä on mahdollisuus kouluttautua.
Peruskoulujärjestelmä, jossa yhteiskunta tarjoaa sekä materiaalit, että kouluruokailun, on mahdollistanut yhdenvertaisemmat mahdollisuudet koulutukseen. Edelleen resurssit kotona, kuten vanhempien tuki, vaihtelee.
Toisella asteella ja korkeakoulutuksessa olemme kuitenkin menossa huonompaan suuntaan.
Opintotuen määrä ei ole seurannut kustannusten nousua, jolloin muualta tarvittavan toimeentulon määrä kasvaa koko ajan. Toisaalta opintoaikoja on kiristetty niin, että työnteko opintojen ohella on hankaloitunut.
Valtion takaaman opintolainan määrää on nostettu mutta elämme edelleen kulttuurissa, jossa toisille lainanotto on välteltävä asia.
Olemmeko edistämässä mahdollisuuksien tasa-arvoa koulutuksessa, vai luomassa henkisiä esteitä potentiaalisille opiskelijoille? Riittääkö, että kaikille luodaan mahdollisuus hakeutua koulutukseen vai tulisiko meidän madaltaa myös muita esteitä?
Loppujen lopuksi se, millaista yhteiskuntaa luomme, on aina poliittinen arvokysymys.
Taloustilanteet vaihtelevat, lamoja tulee ja menee mutta meillä tulee olla visio siitä, millaista yhteiskuntaa luomme.
Haluammeko, että jatkossa myös perhekodin, alkoholistin tai työttömän, kouluttamattoman yksinhuoltajan lapsella on todelliset, realistiset mahdollisuudet ei vai hakeutua, vaan myös selviytyä korkeimpaan tutkintoon, johon hänen on potentiaalia?
Miten me tänä päivänä edistämme mahdollisuuksien tasa-arvoa?
Kirjoittaja on keskustaopiskelijoiden (KOL) puheenjohtaja 2016–
