Painajaisestakin selviää – mutta opittiinko mitään?
Olen seurannut suurella ihailulla ja sydän karrella Ylen tuottamaa Politiikka-Suomi -sarjaa.
Jos olisi valtaa, päättäisin että kaikkien äänestysikäisten pitäisi katsoa ainakin yksi jakso.
Nettiälämölöä harjoittaville pitäisi määrätä koko paketti, kymmenen jaksoa, kymmenen tuntia tiukkaa asiaa.
Täyden sananvapauden saisi takaisin vasta, kun olisi leima passissa, että Politiikka-Suomi on katsottu valvotuissa oloissa.
Kiitokset kaikille jättituotantoon osallistuneille, niin toimittajille kuin politiikan ammattilaisillekin.
Moni poliitikko varmasti mietti tarkkaan, haluaako lähteä avaamaan sisintään kameroiden eteen taas kerran.
Onneksi lähditte.
Onneksi ette jääneet jurputtamaan katkeruuttanne vain neljän seinän sisään.
Kaikkein riipaisevinta oli kuunnella Anneli Jäätteenmäen kertomusta.
Seurasin kevään 2003 tapahtumia Apollonkadulla Suomenmaan toimituksessa.
Pitkistä piinaviikoista muistan vain päivä päivältä painajaismaisemmaksi muuttuvan tunnelman. Omatkin ottivat etäisyyttä, Jäätteenmäki jätettiin yksin.
Poliittisen journalismin pohjanoteerauksena pidän kiihkoa, millä asiallisena pidetyt mediat ja toimittajat paneutuivat aiheeseen nimeltä Pääministerin morsian.
Turha väittää, että vain vaalivoittaja ”mokasi”.
Paavo Lipponen jaksaa kiukutella asiasta edelleen. Jospa ikä toisi hänellekin lisää viisautta ja armollisuutta.
Poliittisen journalismin pohjanoteerauksena pidän kiihkoa, millä asiallisena pidetyt mediat ja toimittajat paneutuivat aiheeseen nimeltä Pääministerin morsian.
Nuoremmille kerrottakoon, että puolisostaan eronnut pääministeri Matti Vanhanen tutustui kivaan naiseen. Tämä lähti mukaan paljastuskirjaan. Opimme, että pääministeri tykkäsi mm. uuniperunoista.
Kirjan julkaisutilaisuuteen saapui laumoittain toimittajia – juhlistamaan pelkkien kirja kansilehtien esittelyä.
Siellä me pohdimme, mitä ihmettä teemme tällä ja mihin politiikan journalismissa ollaan menossa.
Politiikka-Suomi -sarjassa tulee erinomaisen selväksi, että myös poliitikot ovat ihmisiä.
Tämän tajuaa myös jokainen ammatikseen politiikasta juttuja kirjoittanut.
Rapsakoita kommentteja kirjoittava IS:n erikoistoimittaja Timo Haapala suorastaan herkistyy pohtimaan, miten ihmeessä kukaan haluaisi poliitikoksi, kun julkinen pyöritys on mitä on.
Ihan aiheellista pohdintaa.
Mutta muuttuuko mikään?
Jos ns. perinteinen media siivoaa tyyliään ja sanomisiaan, vähentää kyttäystä, somealustat työntävät puhelimiimme kaikki mitättömätkin juorut.
Ja näitä höttöjuttujahan me haluamme ahmia?
Mitäpä puuduttavista valtion finansseista, megaluokan ilmastopulmista ja pienestä pandemiakriisistä, kun pääministeri saadaan kuviin bilettämässä skumppalasi kädessä Kesärannassa.