Pahoja asioita tapahtuu, koska hyvät ihmiset katsovat muualle
Aikamme tuottaa säännöllisesti erilaisia syytöskohuja. Taitoluisteluvalmentaja alisti alaikäisiä. Seksologiseurassa kiistellään syrjinnästä. Kulttuurin alalla kuohuu. Opettaja lähenteli oppilaitaan.
Hyvä, että tuottaa, sillä ei-niin-kauan sitten vaiettiin kokonaan.
Tässäkin ajassa reaktioissa toistuu tietty kaava. Ei olisi uskonut. Hänhän on niin asiallinen ja luotettava. Hän on saavuttanut tuloksia.
Miltä skandaalit näyttävät ja tuntuvat niiden ihmisyksilöiden näkökulmasta, jotka ovat asiattoman käytöksen kohteita ja uhreja?
Millaista on kiertää sitä kehää, jossa yhtäältä haluaisi oikeutta ja toisaalta yötä päivää vatvoo sitä, onko sittenkin itse tehnyt jotain väärin. Olisiko pitänyt antaa asian olla.
Erityisesti, miltä tuntuu kohdata harmaan enemmistön reaktio? Se on lähes aina vaivaantunut, kartteleva.
Vakiintuneen tavan mukaan syy alkaa pieninä sivuhuomautuksina vieriä myös kohteelle.
Miksi et silloin heti sanonut. Miksi näitä vanhoja asioita kaivellaan. Eikö nämä pitäisi hoitaa yhteisön sisällä. Kyllä tämä syyttely alkaa mennä liian pitkälle. Onkohan tämä ajojahti.
Uhrin näkökulmasta tilanne on pakahduttavan painostava, olotila, jota on vaikea kuvata. Sanat jäävät kurkkuun kuin unessa huutavalla, koko maailma tuntuu ajavan yli jyrällä, jonka huminassa kuuluu vain yksi sana: häpeä.
Sen lisäksi, että vastapuolena on usein voimakasotteinen, omilla säännöillään pelaava manipuloija, uhri joutuu ottamaan vastaan harmaan massan vihjailevan vähättelyn.
Jotkut ajattelevat näitä asioita kuin määräenemmistöäänestyksenä. Eikö ainoa mahdollinen linja ole nollatoleranssi?
En minä ole kokenut häirintää, joten ei kai sitä ole. Syytösten kohde on kuitenkin tehnyt hyvää työtä, menestys puhuu puolestaan.
Enemmistö on ollut tyytyväisiä, joten eikö tässä pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.
Yhteen hiileen. Käytetäänkö tuota koskaan muuten kuin alistavassa tarkoituksessa?
Ihminen yrittää mielellään tehdä pesäeroa villieläimiin ja katsoo olevansa aivan uniikki tuote maapallolla.
Ihmisten ryhmädynamiikka on kuitenkin hätkähdyttävän sama kuin petolaumalla. On alfat, ovat heikot, jotka sortuvat ja sitten suurimpana sakkina väritön massa, joka yrittää mielistellä alfoja ja olla liikaa sekaantumatta heikkojen asioihin.
On kuitenkin tämä työpaikka, ja asuntolaina pitäisi maksaa. Ettei vaan joutuisi alfan silmätikuksi.
On tämä tärkeä yhteisömme tarkoitus, pitääkö nyt venettä keikuttaa ja vaarantaa se.
Venettä keikuttaa.
Pois katsojan makuuhuoneesta kuuluu rauhallinen kuorsaus.
Uhri pyörii lakanoissaan ja vääryyden jyrä jyskyttää sängyn yli. Elämä ei palaa täysin onnelliseksi ehkä enää koskaan.