Ylimielisyys on väärä vastaus kansalaisten huoleen

Keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta ja sen käytännön ratkaisuista on noussut taas pintaan, kun kansakunnalle on kerrottu, että amerikkalaisia hävittäjälentokoneita ja panssariajoneuvoja on tulossa keväällä harjoittelemaan Suomeen.

Kansalaiset kysyvät: Mitä tekemistä amerikkalaisilla sotavoimilla on Suomessa? Miksi Suomi sallii ensi kertaa Nato-panssariajoneuvojen harjoituksen alueellaan? Miksi tämä tapahtuu juuri nyt, kun jännityksen nähdään kasvavan Itämeren alueella?

Saattavatpa jotkut kysyä näinkin: Onko Suomen linja muuttunut? Tai näin: Tulkitseeko puolustushallinto Suomen linjaa nyt niin kuin pitääkin?

Kysymykset ovat tarpeellisia, ja niihin pitää suhtautua vakavasti. Turvallisuuspolitiikka jos mikä on alue, missä on aivan erikoisella tavalla pyrittävä mahdollisimman laajaan ja myös kansalaisia kuuntelevaan konsensukseen.

Kysymykset ovat aiheellisia myös sen takia, että hämmennys näyttää vallitsevan eduskuntaa ja sen puolustusvaliokuntaa myöten.

Tarvitaan siis parempia vastauksia kuin esimerkiksi tämä puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) tokaisu Ylen A-studiossa:

”Tämäntyyppistä kansainvälistä harjoitustoimintaa Suomi on kaiken aikaa harrastanut. Nyt kun tänne tulee panssaroituja ajoneuvoja, joita ei ole aikaisemmin nähty, niin en ymmärrä, mikä melu siitä nousee, kun tulee komppanian verran amerikkalaista jalkaväkeä.”

Tällaiseen ylimielisyyteen ei ole mitään syytä. Eivät kansalaiset tyhmiä ole. He näkevät, että jännitys on lisääntynyt Itämeren alueella. He pohtivat, mikä nyt on viisasta politiikkaa. Moni on huolissaan.

Siksi he saattavat kysellä, lisääkö USA:n panssariajoneuvojen tulo ensi kertaa Suomeen Suomen ja suomalaisten turvallisuutta? Entä yhteiset hävittäjäharjoitukset USA:n kanssa Venäjän rajan tuntumassa? Lisäävätkö nekin suomalaisten turvallisuutta?

Suomen tehtävä on toimia niin, että jännitys kotirannoillamme ei enää ainakaan kasva vaan mieluummin vähenee.

Euroop­pa­laiset turval­li­suu­son­gelmat juontuvat Krimin ja Ukrainan tapahtumiin sekä Syyrian sotaan. Niistä on helppo syyttää Venäjää. Mutta jos väki­val­ta­ko­neiston esittely näyttää ainoalta mahdolliselta vastaukselta, kansalaisilla on oikeus olla huolissaan.

Suomen kansainvälinen menestys on perustunut sovittelun eikä uhittelun politiikalle. Sovittelun politiikalle olisi myös nyt käyttöä.

Sen ensimmäinen tehtävä on toimia niin, että jännitys kotirannoillamme ei enää ainakaan kasva vaan mieluummin vähenee.

Sotilaiden keinot ovat tässä työssä huonoja. Varustelu vain lisää varustelua. Tarvitaan sen sijaan viisasta ja hyvin harkittua politiikkaa. Sen on oltava poliittisten johtajien käsissä eikä sotilaiden tilannekuvien varassa.