Uutiset kertovat, kuinka demokratia on vaikea laji, mutta se on sittenkin paras tapa hoitaa yhteisiä asioita
Uutiset eri puolilta maailmaa saavat taas pyörittelemään päätä. Vaikeaa näyttää olevan yhteisten asioiden hoito, vaikka ihminen itseään luomakunnan herrana pitääkin.
Kuussa käydään, ydinvoimaloita rakennetaan, robotteja kehitellään – mutta siitä ei saada selvää, miten asioita pitäisi yhdessä hoitaa.
Tästä hulluuden tilasta uutiset kertovat. Vapauden esitaistelija USA on sisällissodan partaalla. Venäjä luisuu Neuvostoliiton menoon. Itsevaltiaat pitävät kiinni vallastaan jopa Euroopassa. Kiina levittää mahtiaan tiukoin ottein.
SUOMALAINEN, eurooppalainen ja kehittyneen maailman malli on demokratia, kansanvalta. Siihen onkin paras turvata yhä, sillä parempaakaan ei ole keksitty.
Hyvin toimivassa kansanvallassa politiikasta päätetään vaaleilla valitun enemmistön mielipiteen mukaan, mutta vähemmistön oikeudetkin turvataan.
Tuntuu järkevältä, eikö totta? Mutta sekään harjoitus ei näytä olevan helppo. Pitäisi näet hyväksyä, että toisten mielipiteillä on yhtä suuri arvo kuin minunkin mielipiteelläni. Vaikka tämä on vaikeaa, muuta rauhanomaista ratkaisua ei ole. Vaihtoehto on vain väkivalta. Sitä saamme taas seurata maailmalta.
Toisella tavalla ajattelevien ja vähemmistöjen oikeuksista kannattaa jokaisen kantaa huolta – vaikka vain siksi, että kaikki me kuulumme monenlaisiin vähemmistöihin. Olemme eri ikäisiä, meillä on erilainen ruumiinrakenne, olemme vaaleita ja tummia, ajattelemme kaikista asioista monilla eri tavoilla.
Yleisohje voisi olla: suvaitse muita, niin sinuakin suvaitaan.
Muutenkin politiikan menon pitäisi olla sellaista, että pätevät voimat eivät ryhdy enää enempää karttamaan luottamustehtäviä. Tämä vaara on suuri. Siksi poliitikkojen ivaaminen ja yleinen loanheitto ovat kansanvallalle myrkkyä.
Toisella tavalla ajattelevien ja vähemmistöjen oikeuksista kannattaa jokaisen kantaa huolta – vaikka vain siksi, että kaikki me kuulumme monenlaisiin vähemmistöihin.
SUOMI on oikeastaan sopiva demokratian mallimaaksi myös politiikassa. Suomessa on niin monta puoluetta, että mikään niistä ei saa yksinään enemmistöä.
On siis pakko tehdä yhteistyötä, esimerkiksi hallituksessa. Sen kun vielä ymmärtäisimme, että yhteistyöllä on hintansa, aina. Keskustakaan ei voi vaatia, että kaikki menee sen mielen mukaan.
Sitä, kuka yhteistyössä voittaa ja kuka häviää, on ylivoimaista ja siksi tarpeetonta arvioida. Yhteistä mittaria ei ole. Toinen pitää tärkeänä tuota, toinen toista asiaa.
Yhteistyöhön ryhdytään – tai ei – hallitusohjelmaluonnoksen perusteella. Kun sitä hyväksymisvaiheessa arvioidaan, on kokonaisuus pöydällä nähtävissä. Silloin se on myös punnittava.
Se kuitenkin on selvää, että hallituksessa pystyy hoitamaan äänestäjille tärkeitä asioita. Oppositiossa ei vaikutuskanavia ole.
DEMOKRATIAKESKUSTELUUN kuuluu myös toivomus ”johtajuudesta” politiikassa. Sitä kaivataan aina etenkin vähän hankalammissa paikoissa.
Toivomuksessa on myös vaaransa. Kansanvallan vahvuutta kun voi mitata silläkin, kuinka paljon yhdellä ihmisellä on valtaa. Johtajuus voi horjahtaa väärille raiteille. Kansanvaltaisesti valitusta johtajasta onkin tullut kansanvallan vihollinen, kun johtajuus on noussut päähän.
Esimerkkejä on historiassa, mutta niitä tarjoaa myös meidän aikamme. Yhdessä tehty onkin parempi ratkaisu kuin johtajan päättämä.
