Lukijalta: Haapamäen kautta kulkevat poikkiratayhteydet palautettava
Liittyen Lauri Oinosen kirjoitukseen Poikittaisradasta. Pitää huomata Suomen geopoliittisen aseman muutos jo vuonna 1945 toisen maailmansodan loppuessa. Se loi pohjan ja tarpeen Haapamäen poikittaisille ratayhteyksille, mutta unohdimme sen aina viime vuosiin saakka, sillä uskoimme kaupan ja vuorovaikutuksen poistaneen historiallisen lastin Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän välillä.
Toisen maailmansodan loppuessa Itä-Preussi eteläisen Itämeren suulla jaettiin Puolan ja Neuvostoliiton välillä. Ei-Itämereen rajoittuva maa-alue jäi Puolalle, Itämereen rajoittuva Niemen joen pohjoispuoli Liettuan sosialistinselle neuvostotasavallalle ja Itämereen rajoittuva väliin jäävä alue Kaliningradin alueena itse Neuvostoliitolle.
Toisaalta Puolan itäraja siirtyi rajusti länteen, jolloin se menetti ennen toista maailmansotaa edeltäneen kielekkeensä pohjoiseen, josta tuli osa Neuvostoliittoa, jonka sisällä kieleke jakaantui Liettuan ja Valko-Venäjän sosialististen neuvostotasavaltojen kesken, mikä kompensoitiin Puolalle siirtämällä sen länsiraja rajusti länteen.
Edelleen jo vuonna 1944 Suomen Karjalan kannaksen ja Suomenlahden itäisen ulkosaariston menetys avasi Neuvostoliiton Itämeren laivastolle laajemmat mahdollisuudet toimia Itämerelle. Tuloksena, kun Hitler käynnisti tammikuussa 1945 operaatio Hannibalin, tarkoituksena oli evakuoida Itä-Preussin Suomen ja Neuvostoliiton rauhanehtojen mukaisesti. Suomesta operoinut Neuvostoliiton sukellusvene upotti Wilhelm Gustloff evakuointilaivan, jonka mukana sai surmansa 9000 ihmistä, mikä on Titanicin uhrilukuun verrattuna kuusinkertainen määrä ihmisiä.
Nämä rajojen muutokset yhdistettynä tutka-, satelliitti- ja ohjusteknologian kehittymiseen ja lopulta Neuvostoliiton hajoamiseen, jossa Valko-Venäjä on muuttunut Venäjän vasallivaltioksi, jonka Kaliningradista erottaa pääosin Puolan alueella sijaitseva kapea 65 km leveä maa-alue, ja Venäjän kenttätykistön ampumatkaan ulottuen jopa 47 km:n päähän (2S7 Pion telakanuuna) tarkoittaa nähdäkseni käytännössä, että Suomen huoltoreitti Manner-Euroopasta eteläisen Itämeren kautta on menetetty ja avun saanti Baltian maiden kautta yli Suomenlahden on lähinnä toiveunta, mikäli Venäjä käynnistää Suomeen ja/tai Baltian maihin sotilaallisen erikoisoperaation.
Vain joitakin vuosia sitten pelkkä ajatuskin Venäjän hyökkäyksestä tuntui absurdilta, mutta valitettavasti Venäjä on sortunut vuosisataiseen itsevaltiuteen, jossa Venäjä muuttuu uhriksi, jota kollektiivisessa lännessä uhkaa vihamieliset voimat, joihin kuuluu myös Suomi.
Mikäli Venäjä käynnistää Suomeen ”sotilaallisen erikoisoperaation” ennaltaehkäisevä iskuna estäen lännen hyökkäyksen Venäjälle Suomen kautta ainoa tarpeeksi nopeasti ja tarvittavalla volyymilla kulkeva huoltoreitti Manner-Euroopasta Etelä-, Länsi-, Itä- ja Kaakkois-Suomeen kulkee rautateitse Tanskan ja Ruotsin kautta, kuten myös Norjasta rautateitse Ruotsin kautta, Ruotsin Gävlen ja Sundsvallin satamiin, joista merikuljetuksena Porin, Rauman ja Kaskisten satamiin, joiden rautatieyhteydet itään Haapamäen kautta olemme poistaneet käytöstä jättäen jäljelle vain Pori/Rauma–Kokemäki–Tampere rautatien, jonka senkin Venäjä katkaisee helposti sabotaasina Kokemäelle tai Tampereen Nokia Areenan tukipylväisiin aiheuttaen Areenan luhistumisen rautateiden päälle, joka lamaannuttaa koko Suomen rautatielogistiikan hyvin pitkäksi aikaa.
Näin Venäjä aiheuttaa kustannustehokkaasti tuhoa Suomen rautatielogistiikalle, jonka rataverkon tuhoaminen kalliilla ohjuksilla olisi järjetöntä, kun yhtä hyvin Suomen rautatiellä voi kulkea venäläinen tavaravaunu kuin venäläinen tykkilavetti.
Pohjoinen ratayhteys Narvikista Bodenin kautta Haaparantaan ja edelleen Tornioon yhdistettynä Kilpisjärven tiehen on tärkeä Pohjois-Suomen huoltovarmuudelle, mutta miten hoitaa pk-seudun siviilihuolto ja Kaakkois-Suomen, johon mitä ilmeisimmin Venäjän sotilaallisen erikoisoperaation pääpaino tulee, massiivinen sotilasmateriaalin tarve Haaparannasta käsin ja vielä rataa pitkin, joka on varustettu yhdellä rataparilla kulkien Kölivuoriston läpi, jossa sen sabotointi on helppoa, mutta korjaaminen todella haastavaa maantieteellisten syiden ja ilmasto-olosuhteiden takia? Jo maalaisjärki sanoo, että pohjoinen ratayhteys ei riitä koko Suomen huoltovarmuuden turvaajaksi.
Täten yhdyn Lauri Oinoseen kirjoitukseen vaatien Suomen Merenkurkun eteläisten Haapamäen kautta kulkevien poikkiratayhteyksien palauttamista käyttöön mahdollisimman nopeasti.
Hannu Paaso
FM (pääaine yleinen historia)
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/