Ståhlbergin valinta sinetöi tasavallan voiton
Tänään tulee kuluneeksi sata vuotta siitä kun eduskunta valitsi K. J. Ståhlbergin tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi. Tätä vaalia voi pitää Suomen itsenäisyyteen johtaneen prosessin päätepisteenä samalla kun se sinetöi tasavallan voiton hallitusmuototaistelussa.
Ståhlbergin vastaehdokkaana vaalissa oli valtionhoitaja Mannerheim, jonka taakse oikeisto asettui. Ståhlberg voitti maalaisliiton, edistyspuolueen ja sosiaalidemokraattien tuella äänin 143-50.
Ratkaisijan paikalle tässä vaalissa nousi maalaisliitto, joka oli noussut kevään vaaleissa eduskunnan suurimmaksi porvarilliseksi ryhmäksi 42 edustajallaan.
Oikeisto pyrki painostamaan maalaisliiton johtajaa Santeri Alkiota Mannerheimin taakse pelottelemalla armeijan piirissä syntyvillä levottomuuksilla, jos ”jääkärien vihaaja” Ståhlberg valitaan.
Maalaisliitto ei painostukseen taipunut vaan piti kiinni Ståhlbergista, tasavaltaisen hallitusmuodon tärkeimmästä kirjoittajasta.
Alkio pelkäsi, että Mannerheimin valinta olisi pitänyt yllä sisällissodan kahtiajakoa punaisiin ja valkoisiin. Hän piti valtavana kansallisena voittona sitä, että sosialistit saatiin äänestämään porvarillista presidenttiä.
Alkiolla oli toinenkin peruste vastustaa Mannerheimin valintaa. Hän pelkäsi, että Mannerheim liitäisi Suomen sotaretkeen Pietarin bolsevikkivallan kukistamiseksi yhdessä eräiden länsivaltojen ja Venäjän bolsevikkihallintoa vastustavien valkoisten kenraalien kanssa.
Mannerheim olisikin tsaarin kenraalina nähnyt mielellään vanhan vallan paluun Venäjällä.
Kulissien takana käytiin tiukkaa kädenvääntöä kesällä 1919 ennen kuin Mannerheim vahvisti valtionhoitajana 17. heinäkuuta tasavaltaisen hallitusmuodon, jonka eduskunta oli hyväksynyt 21. kesäkuuta. Oikeistopiirit houkuttelivat Mannerheimia hajottamaan eduskunta ja lähtemään Pietarin valloitukseen.
Oikeiston hankkeet raukesivat presidentin vaaliin.
Ståhlbergin valintaa voidaan pitää sovittelevan keskustapolitiikan suurena voittona sata vuotta sitten.
Kesällä 1919 Mannerheim oli suurelle osalle kansaa valkoinen kenraali, joka oli lyönyt punakaartit verisessä sisällissodassa. Kansakuntaa yhdistävä hahmo hän ei vielä ollut.
Mannerheimin vuoro tuli 20 vuotta myöhemmin. Talvi- ja jatkosota tekivät hänestä kansallisen suurmiehen, jonka arvovalta riitti katkaisemaan suhteet natsi-Saksaan kesällä 1944 ja viemään Suomen rauhaan Neuvostoliiton kanssa.
Kukaan muu ei olisi siihen kyennyt ilman vakavia sisäisiä levottomuuksia.
Ståhlbergin valintaa voidaan pitää myös syksyllä 1917 alkaneen Suomen itsenäistymisprosessin päätepisteenä.
Raskaan sisällissodan ja kuningasseikkailujen jälkeen Suomella oli nyt vaaleilla valittu eduskunta, parlamentarismin periaatteelle rakennettu moderni perustuslaki ja eduskunnan valitsema valtionpäämies.
Ståhlbergin patsaan sijasta eduskunnan edessä saattaisi tänään yhtä hyvin seistä Alkion patsas.
Alkion toistuvista kielloista huolimatta hänen nimensä oli jatkuvasti esillä presidenttikaavailuissa.
Alkio ei pitänyt itseään pätevänä presidentin tehtävään puuttuvan koulutuksen ja kielitaidon vuoksi. Hän halusi myös torjua käsityksen, että hän tavoittelisi politiikan kautta itselleen asemia.
Siksi hänen nimensä esilläpito esimerkiksi maalaisliiton eduskuntaryhmässä ärsytti Alkiota:
– Aivan kuin luultaisiin, että se minua todella miellyttää, Alkio purki harmiaan päiväkirjaansa vielä 20. heinäkuuta, viisi päivää ennen presidentin valintaa.
Ståhlbergin valintaa voidaan pitää sovittelevan keskustapolitiikan suurena voittona sata vuotta sitten.
Juhlapäivään sopivasti Suomea johtaa maan hallituksessa saman tyyppinen poliittisen keskustan ja vasemmiston koalitio, joka ratkaisi tasavallan ensimmäisen presidentin valinnan.
