Ranskan ja Italian haaveilut pysyvästä elvytysrahastosta on hyvä ampua oitis alas, niin kuin Suomen pääministeri jo tekikin

Pääkirjoitus

Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire hätkähdytti jokin aika sitten sanomalla julkisuuteen, että EU:ssa pitää jatkaa yhteistä velanottoa.

Mielipide on huomion arvoinen, vaikkakin se on jäänyt jalkapallon, koronan ja muiden kesäuutisten varjoon. 

Le Mairen mukaan yhteistä velkaa tarvittaisiin laajoihin innovatiivisiin hankkeisiin, joita maat eivät pysty yksin rahoittamaan. 

”Suurimpiin investointeihin erityisesti energiasektorilla ehdotamme, että yhteisesti otetusta velasta, jolla nyt rahoitetaan 750 miljardin euron elpymisväline, tulee pysyvä eurooppalainen rahoitusjärjestelmä”, ranskalaisministeri sanoo. 

Le Parisien -lehden haastattelussa Le Maire kertoi, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron määrittelee lähiviikkoina tarkemmin, millaisia investointitarpeita hän näkee lähitulevaisuudessa. 

Myös Italian pääministeri Mario Draghi on puhunut elpymisrahaston pysyvyyden puolesta. Hän toisti tämän äskettäin Italian parlamentissa. 

Draghin mukaan myös EU:n budjettisääntöjä on muutettava. Draghi on entinen EU:n keskuspankin arvostettu johtaja, ja hänen ääntään kuunnellaan muuallakin kuin Italiassa. 

Muitakin samansuuntaisia puheenvuoroja on kuultu. Ranskan esiintyminen näyttää kuitenkin määrätietoisimmalta. 

Kotimaista keskustelua ajatellen on hyvä muistuttaa, että muutaman suurenkaan maan mielipide ei ole unionin päätös. 

AKTIIVISUUS yhteisen velanoton jatkon puolesta osoittaa huonoa politiikan lukutaitoa. Se kertoo vauhtisokeudesta, ehkä suurten jäsenmaiden ylimielisyydestäkin.

Kaikkien hallitusten tiedossa pitäisi olla, että nyt tehty elvytyspaketti on pandemian varjossa luotu kertaratkaisu. Ilman tämän tunnustamista sitä ei olisi syntynyt. 

Tähän pitää tyytyä niidenkin, jotka ajattelevat, että portit olisi nyt avattu jatkuvalle yhteiselle velanotolle. 

Kotimaista keskustelua ajatellen on hyvä muistuttaa, että muutaman suurenkaan maan mielipide ei ole unionin päätös. 

Olikin hyvä, että pääministeri Sanna Marinilla (sd.) oli mahdollisuus sanoa suorat sanat tuoreeltaan ranskalaismediassa: 

”Ne, jotka haaveilevat toisesta eurooppalaisesta elvytyssuunnitelmasta, voivat unohtaa sen”, Marin ilmoitti Le Monde -lehden haastattelussa. 

Muuta Marin ei olisi voinut sanoakaan. Jo vähäinenkin ymmärryksen osoitus olisi toista kuin se, mitä suomalaisille on luvattu. 

Voi olla, että eurooppalaiset velkapoliitikot eivät heti ymmärrä, mitä ”ei käy” merkitsee. Sitä onkin syytä toistaa sopivissa käänteissä ja myös yhteistyössä samanmielisten maiden kanssa. 

YHTEINEN velanotto elvytystä varten on sekä mahdollisuus että uhka.

Se tarjoaa jäsenmaille jättimäisen piristysruiskeen, mikä merkitsee työtä ja toimeentuloa kansalaisille. Mutta se muuttuu uhaksi yhtenäisyydelle ja solidaarisuudelle, jos siihen ei nyt tyydytä. 

Tilannetta ei paranna yhtään Ranskan valtiovarainministerin lausuma, jonka mukaan aloitteeseen liittyisi keppikuriakin. 

”Vastapainoksi jokainen jäsenmaa suostuisi olemaan vastuullisempi valtion menoissa”, Le Maire sanoo. 

Tällaisiin lupauksiin ei usko kukaan. Ne ovat melkein lapsellisia. EU:lla on jo nyt riittävästi mekanismeja, jotka auttavat julkisten menojen hillinnässä – jos niitä halutaan pitää arvossa. 

VAIKKA malliksi sopii valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) näkemys, jonka hän kertoi HS:n haastattelussa lauantaina (10.7.). 

Vaikka velka- ja alijäämäsäännöt pantiin hetkeksi hyllylle, ei niitä Saarikon mielestä saa pysyvästi kuopata, ei Suomessa eikä unionissa. 

”Suomen pitää kuulua siihen joukkoon, joka haluaa EU:n palaavan omiin sääntöihinsä”, Saarikko sanoo.