Mannerheimintielläkin istuu tulevia kansanedustajia ja ministereitä – toivottavasti
Satapäinen joukko nuoria mielenosoittajia on häirinnyt viime päivinä liikennettä Helsingin Mannerheimintiellä. Mielenosoitus on jatkoa aiemmille samanlaisille ilmastonmuutoksen torjumista vaativille tempauksille. Toiminta kantaa elokapinan nimeä.
Elokapina on herättänyt paljon huomiota, kuten mielenosoittajat ovat toivoneetkin. Poliisit ovat kantaneet heitä kadulta autoihin ja vieneet yöksi putkaan. Tämäkin on kuulunut mielenosoittajien käsikirjoitukseen, koska siitä on saatu näyttäviä kuvia televisiouutisiin.
Tempaus jakaa vahvasti mielipiteitä. Sosiaalisessa mediassa ja lehtien yleisönosastoilla jaetaan tuomioita hulttioille, jotka häiritsevät työssäkäyviä autoilijoita ja joukkoliikennettä.
JULKISESSA keskustelussa on unohdettu, että elokapinalle löytyy monta historiallista edeltäjää.
Persian shaahi Mohamed Reza Pahlavi vieraili Suomessa vuonna 1970. Vasemmistonuoret vastustivat vierailua Helsingissä mielenosoituksella, jonka yhteydessä poliisi kantoi osan mielenosoittajista pois kadulta. Joukossa oli muiden muassa Erkki Tuomioja, josta tuli kansanedustaja ja Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri.
Shaahi-mielenosoituksessa kunnostautui myös Björn ”Nalle” Wahlroos, jonka polku johti taistolaisuuden kautta Suomen talouselämän huipulle.
Vuonna 1979 joukko nuoria mielenosoittajia kahlitsi itsensä Koijärvellä työkoneisiin estääkseen merkittävän lintujärven kuivattamisen. Tapahtumaa pidetään vihreän puolueen lähtölaukauksena. Koijärven aktiiveista pisimmälle on ehtinyt Pekka Haavisto, kaksinkertainen presidenttiehdokas ja nykyinen ulkoministeri.
Näitä tapahtumia yhdistää Suomen poliittisen järjestelmän kyky sopeuttaa radikaalitkin liikkeet kansanvaltaiseen menoon.
Presidentti Urho Kekkosella oli merkittävä rooli 1960-1970-lukujen vasemmistoradikalismin kesyttämisessä. Myös Koijärven mielenosoittajista suuri osa hakeutui vaikuttamaan kansanvallan kautta.
Kansanvallalla on toivoa niin kauan kuin mieltä osoitetaan rauhanomaisesti eduskuntatalon edessä.
HUONOMMINKIN olisi voinut käydä. Esimerkiksi Saksassa osa vasemmistoradikaaleista ajautui terrorismin tielle.
Maanantaina Suomessa vieraillut EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen hakeutui parikymppisenä vuodeksi opiskelemaan Lontooseen väärällä nimellä, koska oli vaikutusvaltaisen saksalaisen suvun jäsenenä potentiaalinen sieppauskohde terroristeille.
Elokapinaa kannattaakin arvioida maltillisesti. Parhaimmassa tapauksessa Mannerheimintiellä istuu nytkin tulevia kansanedustajia ja ministereitä. Ainakin potentiaalia on, sen verran sujuvasanaisia puhemiehiä ja -naisia on sieltä mikrofonien eteen löydetty.
On vielä huomattava, että elokapinan varsinainen viesti edustaa tällä hetkellä jo politiikan valtavirtaa. Ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeyden myöntävät kaikki puolueet ehkä perussuomalaisia lukuun ottamatta. Kritiikki kohdistuu vain heidän menettelytapoihinsa.
KANSANVALLALLA on toivoa niin kauan kuin mieltä osoitetaan rauhanomaisesti eduskuntatalon edessä. Se kertoo mielenosoittajien uskovan siihen, että on mahdollista saada aikaan heidän toivomansa muutos demokraattisen järjestelmän kautta.
Elokapinassa voi nähdä myös historian leikkiä. Poliisin toiminnasta vastaa nyt vihreä sisäministeri Maria Ohisalo. Hän on kiemurrellut mielenosoituksen laillisuutta koskevien kysymysten edessä.
Ohisalon tuskan ymmärtää sitä taustaa vasten, että hänen puolueensa yksi juuri on Koijärven kansalaistottelemattomuudessa. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että juuri vihreä sisäministeri joutuu nyt ottamaan kantaa mielenosoitusten laillisuuteen.
Vihreät joutuvat nyt kaiken lisäksi pelkäämään historian toistumista niin, että elokapina järjestäytyy poliittiseksi puolueeksi kuten koijärveläiset 40 vuotta sitten.