Kolmikanta yskii pahasti
Työaikalain uudistamista ja nollatuntisopimusten ongelmia pohtineet työryhmät jättivät viime perjantaina sekä työnantajien että työntekijöiden eriävillä mielipiteillä lastatut mietintönsä työministeri Jari Lindströmille.
Työryhmien riitaisuus asettaa kolmikantaisen lainvalmistelun uskottavuuden kyseenalaiseksi.
Molemmat työryhmät olivat kolmikantaryhmiä, joissa oli hallituksen lisäksi työnantajien ja palkansaajien keskusjärjestöjen sekä yrittäjien edustus.
Hallitusneuvos Tarja Kröger työ- ja elinkeinoministeriöstä toimi kummankin työryhmään puheenjohtajana.
Puheenjohtajan lisäksi työryhmiä yhdisti niiden riitaisuus.
Lakiesitysten muotoon laaditut ehdotukset eivät tyydyttäneet sen paremmin työnantajien kuin työntekijöidenkään edustajia.
Myös yrittäjäjärjestön edustaja jätti kumpaankin mietintöön eriävän mielipiteen.
Ehdotukset jäivät näin käytännössä maan hallitusta edustavien virkamiesten esityksiksi.
Näin perustavaa laatua olevat näkemyserot kertovat, että työmarkkinaosapuolilla ei ollut aitoa sopimisen tahtoa.
Suurimmat periaatteelliset ongelmat liittyvät vuodelta 1996 peräisin olevan työaikalain uudistamiseen.
Pelkistäen voidaan todeta, että työnantajien mielestä ryhmän esitys ei lisää työaikajoustoja tarpeeksi vaan pikemminkin jäykistää nykyistenkin joustojen käyttöä.
Palkansaajien mielestä esitykset lisäisivät joustoja liian pitkälle työnantajien ehdoilla.
Näin perustavaa laatua olevat näkemyserot kertovat, että työmarkkinaosapuolilla ei ollut aitoa sopimisen tahtoa.
Työministeri Jari Lindström valitteli perjantaina työaikalakia pohtineen ryhmän riitaisuutta mutta sanoi vievänsä uudistusta joka tapauksessa eteenpäin.
Hänen mukaansa hallitus etsii nyt ratkaisut riitakohtiin.
Juha Sipilän hallitus joutuukin nyt perimmäisten kysymysten äärelle. Uskaltaako se ryhtyä erotuomariksi kiistassa, jossa työnantajien ja työntekijöiden näkemyserot ovat poikkeuksellisen suuret?
Vuosien varrella monet tahot erityisesti poliittisen keskiviivan oikealla puolella ovat toivoneet, että maan hallitus ottaisi vahvemman itsenäisen otteen talouden ja työelämän rakenteiden uudistamisesta välittämättä palkansaajajärjestöjen vastarinnasta.
Näitä toiveita on kohdistettu myös nykyiselle hallitukselle, josta puuttuu poliittisen vasemmiston edustus.
Näiden toivomusten esittäjät eivät yleensä ota huomioon, että Suomea saattaa vielä joskus hallita myös vasemmistovetoinen hallitus.
Jos nykyinen hallitus ryhtyy uudistamaan työelämää vain työnantajien ehdoilla, tuleville hallituksille syntyy moraalinen oikeus edistää pelkästään palkansaajajärjestöjen toiveita.
Työministeri Lindströmin urakka on tätä taustaa vasten varsin haastava.
Hänen olisi löydettävä ratkaisut, joilla lisätään työelämän joustoja tämän ajan vaatimuksia vastaavasti. Samalla hänen olisi vältettävä leimautumasta pelkästään työnantajien asiamieheksi.
Lindströmin poliittinen asema saattaa yllättäen parantaa hänen onnistumisen mahdollisuuksiaan.
Hän kuuluu perussuomalaisista eronneeseen uuden vaihtoehdon eduskuntaryhmään eikä ole näillä näkymin lähdössä seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Tämä antaa hänelle mahdollisuuden varsin itsenäisiin ratkaisuihin.