Keskustan kannattaisi keskittyä uusien jäsenten hankintaan

Pääkirjoitus

Keskustan jäsenrekisteriä on yritetty saada ajan tasalle kohta kahdenkymmenen vuoden ajan erilaisilla hankkeilla.

Kunnianhimoisimman yrityksen teki puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka toteutti omalla kaudellaan (2006–2010) jäsenkorttiuudistuksen. Kaikille rekisteriin merkityille jäsenille lähetettiin jäsenkortti.

Hanke paljasti rekisterin lahouden. Kortteja saivat monet sellaisetkin, jotka eivät tienneet olevansa eivätkä halunneet olla keskustan jäseniä. Menipä ainakin yksi kortti toisen puolueen entiselle kansanedustajallekin.

Puolue sai tästä sinänsä tärkeästä ja tarpeellisesta hankkeesta roppakaupalla kielteistä julkisuutta.

Ongelmat johtuivat vanhasta, aina 1940–1950-luvuille juontuvasta käytännöstä, jossa puolueen jäsenkerääjät kulkivat maaseudulla talosta taloon. Isännän ohella jäseniksi merkittiin kaikki talouden muutkin jäsenet lapsia myöten.

Tällä menettelyllä puolueen jäsenmääräksi saatiin parhaimmillaan noin 300 000. Jos luku olisi pitänyt paikkansa, joka toinen maalaisliitto-keskustan äänestäjä olisi ollut myös puolueen jäsen.

Viime vuosikymmenten aikana käytäntöjä on muutettu vastaamaan yhdistyslain kirjainta. Yhdistyksen jäseneksi tullaan vain hakemalla itse yhdistyksen jäsenyyttä.

Jäsenrekisterin perkaaminen on osoittautunut keskustassa ikuisuusprojektiksi. Vaikeudet juontavat itse asiassa puolue- ja yhdistyslaeista sekä puolueen säännöistä.

Uusien jäsenten hankkiminen olisi keskustalle vähintään yhtä tärkeää kuin entisten jäsenten yhteystietojen perkaaminen.

Keskustan jäseneksi tullaan nimittäin liittymällä johonkin puolueen tuhansista jäsenyhdistyksistä. Vastuu jäsenluettelon ylläpidosta kuuluu puolueen perusosastojen sääntöjen mukaan näiden jäsenyhdistysten hallituksille.

Lisäksi puoluehallitus vastaa yhteistyössä piirien kanssa perusjärjestöjen jäsenten jäsenrekisterin pitämisestä.

Jäsenyhdistysten vaikutusvalta riippuu niiden jäsenmäärästä. Mitä enemmän yhdistyksellä on jäseniä, sitä useamman edustajan yhdistys voi lähettää puoluekokoukseen.

Säännöt eivät toisin sanoen ainakaan kannusta keskustan jäsenyhdistyksiä siivoamaan haamujäseniä. Samasta ilmiöstä kertoo joidenkin jäsenyhdistysten päätös, että ne eivät peri jäsenmaksuja.

Tilannetta on pyritty korjaamaan keskittämällä jäsenrekisterin ylläpito puolueen keskushallinnolle ja piirijärjestöille. Jäsenyhdistysten pitäisi ilmoittaa piireille ajantasaiset jäsentiedot, jotka piirit sitten kirjaavat rekisteriin.

Kuten Suomenmaan jutussa todettiin, jäsenrekisteri on ollut vakioaihe puoluekokousaloitteissa. Ajan tasalla olevat yhteystiedot olisivat elintärkeitä niin jäsenyhdistyksille kuin koko puolueellekin, mikäli keskusta haluaa kehittyä oikeaksi digipuolueeksi.

Jäsenrekisterin siivouksesta on tullut keskustassa ikuisuusprojekti. Ehkä puolueen kannattaisi nyt miettiä, voisiko siihen käytettyjä panoksia käyttää parempiin tarkoituksiin.

Uusien jäsenten hankkiminen olisi keskustalle vähintään yhtä tärkeää kuin entisten jäsenten yhteystietojen perkaaminen.

Monet piirijärjestöt ovat tälläkin vuosituhannella käyttäneet ammattimaisia jäsenkerääjiä, jotka ovat kiertäneet ovelta ovelle keräämässä jäsenmaksuvaltakirjoja. Tietosuojalainsäädännön kiristäminen on tuonut tähän toimintatapaan omat hankaluutensa, mutta sitä kannattaisi soveltaa jossain muodossa jatkossakin.

Aktiivinen jäsenkunta on ollut kautta historian maalaisliitto-keskustan tärkein voimavara. Sellaisena se pysyy vain sillä ehdolla, että jäsenkunnan uusiutumisesta pidetään huolta. Kokemuksen rinnalle tarvitaan tuoretta verta kaikilla tasoilla.