Keskittäminen voi lisätä eriarvoisuutta, ja suurkaupunki saattaakin olla muuttajalle köyhyysloukku

Helsingin Sanomien äskettäin (6.1.) käynnistämä keskustelu kertoo köyhyyskokemusten lisääntymisestä ja jopa suoranaisesta epätoivosta.

Tämän pitäisi pysäyttää myös keskittämisen ja kaupungistumisen intomielisiä edistäjiä.

Elämä erityisesti pääkaupunkiseudulla mutta myös muutamissa muissa suurissa kaupungeissa voi olla niin kallista, että ihminen voi tuntea joutuneensa köyhyysloukkuun.

Suuri kaupunki voi olla köyhyysloukku pienituloisille kaupunkilaisille, ja siitä voi tulla köyhyysloukku muuttajille.

Köyhyys Suomessa on enimmäkseen suhteellista köyhyyttä. Vähäosaisuuden kokemuksia syntyy, kun omia kulutusmahdollisuuksia voi vertailla ympärillä asuvien elämään.

Tätä vertailua on helppo tehdä suurissa kaupungeissa.

Pääkaupunkiseudun korkeat asumiskulut ovat jokaisen tiedossa. Pienehköstäkin vuokra-asunnosta esikaupunkialueilla voi joutua maksamaan pitkälti toista tonnia kuukaudessa.

Ja jos myy kelpo omakotitalon maakunnista, on mentävä pankkiin hakemaan lisää lainaa, jotta voi ostaa kerrostalokaksion pääkaupunkiseudun laita-alueilta.

Myös liikkumiseen kuluu helposti paljon rahaa suurissa kaupungeissa. Vaikka joukkoliikenne olisi hyvällä tolalla, se ei ole ilmaista. Oman auton käyttö on hankalaa ja kallista. Vapaa-ajan mahdollisuudet ovat suurissa kaupungeissa yltäkylläiset, mutta kaikesta on pulitettava.

Siksi asumismuoto, asumisalue ja asumisväljyys kertovat omia tarinoitaan. On rikkaiden kaupunginosia, ja on vähävaraisten asuinseutuja. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Toiset matkustelevat, toiset eivät. Lapset kohtaavat erilaista rahankäyttöä jo ala-asteella. Vaatetuskin erottaa, harrastukset erottavat.

Rahan merkitys korostuu suurissa kaupungeissa myös siksi, että kaupunkilaiseen elämänmuotoon kuuluu kuluttaminen enemmän kuin maalla asuvalla. Tästä on tutkimustuloksia Aalto-yliopistosta, mutta sen näkee omin silminkin.

Ne, joiden mielestä keskittyminen ja kaupungistuminen ovat asioita, joita pitää edistää, saisivatkin ottaa enemmän vastuuta myös köyhyyskeskustelussa.

Näitä keskittämisen ihannoijia on myös politiikassa. Vasemmistoliitto, vihreät ja kokoomus ilmoittautuivat yksiselitteisesti keskittämisen ja kaupungistamisen edistäjiksi – tosin ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi – äskeisessä Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n vaalitentissä.

Kaupungistuminen ei ole lääke ilmastonmuutokseen, mutta ei se näytä olevan myöskään lääke taloudellisesti parempaan elämään – ei ainakaan kaikille.

Kaupungistuminen ei ole lääke ilmastonmuutokseen, mutta ei se näytä olevan myöskään lääke taloudellisesti parempaan elämään – ei ainakaan kaikille.

Päinvastoin, suureen kaupunkiin muuttaminen voi olla köyhyysloukku, mikä käy myös julkiselle taloudelle kalliiksi. Sekä asumistukea että toimeentulotukea maksetaan pääkaupunkiseudulla yleisemmin kuin muualla maassa.

Kela maksoi esimerkiksi 12 600 kodin asumiskulut kokonaan Helsingissä (Helsingin Uutiset). Tai joka neljäs alle 15-vuotias kuuluu ruokakuntaan, joka saa yleistä asumistukea (Helsingin kaupunki).

Nyt ajankohtaisen keskustelun päävaatimuksia on perusturvan tason nosto.

”Hyvä elämä” tarvitsee siis lisää rahaa.

Voi olla, että kaupungistuminen on ”maailmanlaajuinen trendi”, jolle ei voi mitään.

Mutta eikö kaupungistumisen ja keskittämisen tietoinen edistäminen – mitä vasemmistoliitto, vihreät ja kokoomus haluavat – ole vastuutonta, jos sitä tehdään köyhyyden lisääntymisen kustannuksella?