Kävipä sopivasti, kun ministeri-kansanedustajan verotus kevenee kaikkein eniten
Rasismikohujaan selvitellyt hallitus pääsee nyt sitten ”varsinaisiin töihinsä”, kuten etenkin perussuomalaiset ovat toivoneet.
Esimerkiksi korjaamaan verotusta. Ja siinä kyllä näkyykin ministerien käden jälki.
Hallituksen veronkevennyssuunnitelmat merkitsevät sitä, että verotus kevenee eniten 14 000 euroa kuukaudessa ansaitsevilta. Niin kertoo Veronmaksajien Keskusliiton selvitys.
Näin paljon ansaitseva palkansaaja saa ensi vuoden alusta 2 280 euroa vuodessa enemmän käteen kuin nyt (IS 30.8.). Se on 190 euroa kuukaudessa.
Kappas vain. Sattumaa tai ei, mutta ministeri-kansanedustajan tienestit osuvat juuri tuohon saumaan.
Tavallisen ministerin kuukausipalkkio on nyt 11 266 euroa. Kansanedustajan palkkio on puolestaan alkaneen vaalikauden alusta lukien 7 137 euroa kuukaudessa. Eduskunta pidättää ministerinä toimivan kansanedustajan palkkiosta 50 %, joten ministeri-kansanedustajalle kertyy kuukausittain 14 834 euroa.
Kävipä siis sopivasti.
Pääministerin palkkio on tietysti erikseen. Se on nyt 14 448 euroa kuukaudessa. Myös hän saa lisäksi puolet kansanedustajan palkkiosta. Ja kiitettävästi kevenee pääministerinkin verotus.
Keskimääräiskansalainen saa 28 euroa lisää käteen, kun tämän veroloton voittajalle siunaantuu 190 euroa. Eivät siinä ainakaan toimeentuloerot pienene.
KATEELLISTA populismiahan tällainen tarkastelu tietenkin on. Työmies on palkkansa ansainnut ja näköjään varsinkin sellainen työmies, jonka palkka huitelee pilvissä.
Vai onko ihmettely sittenkään pelkkää kateutta? Hallitushan puhuu hirmuisista säästö- ja leikkaustarpeista kaiken aikaa.
Sopiikin kysyä, onko esimerkiksi perussuomalaista puoluetta äänestetty siksi, että 14 000 euroa kuukaudessa palkkaa saavat ansaitsisivat kaikkein suurimman tuloveron alennuksen? Mitä mieltä kristillisdemokraattien tai RKP:n äänestäjät ovat?
Tavallisen kansalaisen palkka on kaukana siitä, mihin pääpoliitikot yltävät.
Kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden keskiarvo on noin 3 800 euroa kuukaudessa bruttona. Suomalaisten mediaanipalkka taas saadaan, jos kaikki palkat pannaan jonoon ja valitaan keskimmäinen. Se on vajaat 3 400 euroa.
Lohduttaakohan, kun kerrotaan, että myös pienempien palkkojen tuloverotusta kevennetään? Keskimääräisen suomalaisen 3 400 euron kuukausipalkan verotus kevenee 340 euroa vuodessa eli 28 euroa kuukaudessa.
Keskimääräiskansalainen saa siis 28 euroa lisää käteen, kun tämän veroloton voittajalle siunaantuu 190 euroa. Eivät siinä ainakaan toimeentuloerot pienene.
VEROTUS kuuluu valtionvarainministeri Riikka Purran toimialaan. Ei hän tietenkään siitä yksin määrää, ei ollenkaan.
Mutta Purra ja hänen puolueensa perussuomalaiset ovat hallituksen toinen napa. Perussuomalaisilla on melkein yhtä paljon kansanedustajia kuin kokoomuksella ja siten melkein yhtä paljon sananvaltaa myös hallitusohjelman veroratkaisuihin.
Näin ovat hallituspuolueet siis halunneet.
Verotuksen keventämisen varjopuoli on, että on leikattava tai säästettävä tai korotettava jossain muualla. Näitä päätöksiä tehdään roppakaupalla.
Yksi ikävimmistä on, että lääkkeiden arvonlisäveroa korotetaan neljällä prosenttiyksiköllä. Se tulee sairaiden maksettavaksi, tietenkin.
Purra kylläkin vähätteli asiaa heti, kun eduskunta pääsi keskustelemaan hallitusohjelmasta. ”Lääkehintojen vaikutus on pieni”, tuki Suomen Uutiset (21.6.) johtajansa puheenvuoroa.
Mutta pitääpä vain sairaalta ottaa, että voi hyvätuloiselle antaa.