Ilmastokeskustelu osoittaa, että ratkaisuja ihmiskunnan suureen uhkaan ei kannata etsiä ääripäiden totuuksista

Pääkirjoitus

Jos kiihkeimmät keskustelijat olisivat tutustuneet nykyisen hallituksen ilmasto-ohjelmaan, heidän pitäisi kiitellä sitä.

Ilmasto-ohjelma antaa juuri sellaisia vastauksia, joita kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uudessa osaraportissa toivotaan.

IPCC:n tämänkertaisen raportin aiheena on maankäytön vaikutus ilmastonmuutokseen. Raportti on globaali. Sitä on ymmärrettävä jokaisen maan – vaikkapa Brasilian ja Suomen – todellisuuden mukaan.

Keskustelussa korostuvat helposti ääripäät. Niiden neuvoihin kannattaa suhtautua kriittisesti.

Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka ahdistuvat jokaisesta uhkakuvasta ja vaativat milloin mitäkin kieltoja pika-aikataululla.

Silloin voi kadota todellisuudentaju. Hyvistä aikomuksista tuleekin enemmän haittaa kuin hyötyä. Omantunnon rauhoittamiseksi tehdyt teot voivat pahimmillaan jopa kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Toisessa ääripäässä ovat ne, joiden asenne tiedeyhteisön varoituksiin on ylimielinen ja vähättelevä.

Kumma juttu. Talonrakentaja turvautuu sähköasentajaan, putkimieheen ja muihin ammattilaisiin, mutta ilmastoasioissa näyttää joillekin jokamiehen viisaus riittävän.

Oikeastaan tämä on epäsuomalaista. Suomessa on ymmärretty opin, sivistyksen ja tieteen merkitys. Siksi me olemme menestyneet kansakuntana. Siksi suomalaisen kannattaa yhä luottaa tieteen sanaan.

Tärkeintä tietysti on, mitä poliitikot nyt tekevät. Jos ilmastonmuutoksen torjunta jää vain kansalaisten päätösten varaan, työssä ei onnistuta.

Suomen hallituksen vastaukset ovat hallitusohjelmassa. Siihen ovat sitoutuneet kaikki hallituspuolueet, niin keskusta kuin vihreätkin. Siinä ovat myös nuotit poliitikkojen ja puolueiden kommentoinneillekin.

Ilmastonmuutoksen torjunta on myös parasta pakolaispolitiikkaa.

Hallitusohjelmaa sopii kiitellä. Sen maankäyttöosiossakin näkyy keskustan hallitusneuvottelijoiden osaaminen. Tässä onkin taas yksi hyvä syy sille, miksi keskustan paikka on nyt hallituksessa.

Selkein Suomea koskeva raportin kysymys on turpeen energiakäyttö.

Turve on kotimainen raaka-aine, ja se tuo aluetaloudellisia hyötyjä. Mutta sen ilmastovaikutukset ovat kuin hiilellä. Niistä pitäisi päästä eroon.

Hallitusohjelma antaa tähänkin vastauksen:

Turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Tämä toteutuu päästöoikeuden hinnan noustessa sekä verotuksen avulla. Turve säilyy huoltovarmuuspolttoaineena. Lisäksi perustetaan työryhmä, jonka tehtäväksi tulee selvittää, miten muutos tapahtuu ”alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisimmalla tavalla”.

Kuulostaa kohtuulliselta toimintasuunnitelmalta.

Joku voi tosin ajatella, että kyse on Suomen asiasta, eikä se kuulu muille. Mutta silloin meidän on hyväksyttävä, että Puola, Saksa ja muut kivihiilimaat sanovat samaa ja jatkavat hiilen polttoa. Sehän on niille kotimainen, työpaikkoja tuova energianlähde.

Kannattaa muuten panna merkille, että maataloustuottajien etujärjestö MTK ilmoitti heti kannattavansa raportissa esitettyjä tavoitteita. Eikä ihme, sillä MTK:n ilmasto-ohjelman alaotsikko sopisi vaikka IPCC:n raportin nimeksi:

”Tavoitteena hiilineutraali ruoka ja metsien kasvavat hiilinielut.”

On hyvä huomauttaa siitäkin, että ilmastonmuutoksen torjunta on myös parasta pakolaispolitiikkaa.

Jos ilmasto lämpenee voimakkaasti, yhä uusia maapallon alueita jää kuivuuden ja merenpinnan kohoamisen takia asuinkelvottomiksi. Ihmisten on silloin pakko lähteä liikkeelle.

Niitä kansainvaelluksia ei mikään ”rajat kiinni”-politiikka estä.