Hallituksen tiedotustilaisuus lapsille oli hieno ele – ja kaunis kuva suomalaisesta yhteiskunnasta

Oli oikeastaan sykähdyttävää nähdä ministerejä vastaamassa koulupojan kysymykseen: ”Onko reilua, että toiset saa nukkua pidempään aamulla kuin toiset…?”

Mutta niin nähtiin perjantaina, kun Suomen hallitus piti tiettävästi ensi kertaa ikinä tiedotustilaisuuden, joka oli suunnattu lapsille.

Moni media välitti tilaisuuden suorana. Vastaamassa oli kolme ministeriä pääministerin johdolla. Koululaiset esittivät kysymyksiä videoyhteyden takaa.

Kysymykset pyörivät koulun ja lasten arkipäivän asioiden ympärillä. Kaikkiin ei ollut antaa selvää vastausta. Niin katsojatkin saivat viestin siitä, että nyt ei kukaan varmasti tiedä, miten asiat etenevät.

Mutta niitä yritetään hoitaa niin hyvin kuin osataan. Päävastuun tästä työstä kantaa hallitus, jonka edustajat olivat siis tällä kertaa lasten tentattavana.

Tiedotustilaisuus oli hyvä alustus yhteiskuntatiedon opetukseen. Moni opettaja oli käyttänytkin sitä heti hyväkseen, ja tallenteet ovat yhä katsottavissa.

Tiedotustilaisuudessa oli jotain syvällistäkin. Se kertoi Suomesta ja suomalaisesta yhteiskuntajärjestelmästä.

Mutta hallituksen tiedotustilaisuudessa oli jotain syvällistäkin. Se kertoi Suomesta ja suomalaisesta yhteiskuntajärjestelmästä.

Se kertoi, että valtiota voi johtaa ilman suuria sanoja ja pullistelevia tekoja – tavallisesti ja arkipäiväisesti.

Se kertoi, että maassa on tällä kertaa hallitus, joka arvostaa lapsia kansalaisina niin, että heidän kanssaan voi puhua suoraan ja konstailematta.

Ja kertoi se myös sen, että ministereilläkin voi olla lapsia odottamassa äitiä tai isää töistä kotiin.

Suomalaisen yhteiskunnan erikoislaatuinen vahvuus on ollut ennenkin mutkaton suhde korkeimpien päättäjien ja kansalaisten välillä.

Siihen on kuulunut tieto siitä, että päättäjilläkin on myös tavallinen elämä.

Tämä on ilmennyt vaikkapa siinä, että presidentti on voitu nähdä kaupan kassajonossa ostamassa vauvanvaippoja tai ministeri ABC-asemalla kahvilla.

Suuressa maailmassa tällainen kansanomaisuus olisi tavatonta ja suorastaan mahdotonta. Päättäjät eristäytyvät arvoaan korostaakseen, mutta heidät myös eristetään turvallisuussyistä.

Suomessakin vastuulliset poliitikot ovat joutuneet yhä enemmän taipumaan turvallisuusmääräyksiin. Se on ollut välttämätöntä, mutta harmillista.

Turvallisuusvaatimukset eivät kuitenkaan saisi luoda henkistä kuilua päättäjien ja kansalaisten välille. Ainakaan ne eivät saisi rakentaa sellaisia mielikuvia, että korkeat päättäjät olisivat myös ihmisinä jotenkin tärkeämpiä kuin muut.

Tässäkin suhteessa hallituksen tiedotustilaisuus lapsille oli hauska muistutus siitä, että tavallisia ihmisiä ministeritkin ovat – vaikka heidät on pantu paljon vartijoiksi, kukin vuorollaan.