Uusiksi perusteitaan myöten
Luonto osoitti tartuntataudin muodossa globaalitalouden ja talousjärjestelmän haavoittuvuudet.
Vuoden 2008 finanssikriisistä alkaen on maailmantaloutta elvytetty mittavalla keskuspankkien rahan painamisella ja negatiivisilla ohjauskoroilla.
Talous on muuttunut narkomaniaksi, se on tullut riippuvaiseksi yhä vahvemmasta elvytyksestä. Jo vuosia ekonomistit ovat olleet ymmällään, kuinka tällainen tilanne voidaan purkaa.
Suomen taloudessa osakurssien korkea arvostus, kasvukeskusten kiinteistökupla, kotitalouksien ja julkisen talouden kiihtynyt velkaantumien ovat tämän ”elvytyksen” tuloksia.
Näkymä on uhkaava.
Auto näyttää menevän päin mäntyä, mutta osa matkustajista vaatii kuljettajaa vain painamaan lisää kaasua. Näin kai voisi sanoa puheenvuoroista, joissa eräät ministerit kiistävät julkisen talouden sopeutustarpeet tai joissa vaaditaan jopa perussopimusten vastaisesti Euroalueen yhteistä lisävelkaantumista, euron tukipaketteja tai velkojen anteeksiantoa.
Näiden keinojen seurauksena syntyy hyvin todennäköisesti voimakas inflaatio. Niiden seurauksena myös Suomen kansainväliset vastuut kasvavat samaan aikaan kun oman talouden velkasuhde nousee jopa 100 prosenttiin.
Euroopassa kriisistä selviytyvät parhaiten ne maat, joilla on oma valuutta ja suhteellisesti vähän velkaa, kuten Ruotsi, Puola ja Tanska.
Nyt pitäisi hetkeksi pysähtyä katsomaan, mihin meillä on oikeasti varaa.
Niinpä nyt pitäisi hetkeksi pysähtyä katsomaan, mihin meillä on oikeasti varaa.
Muutamassa viikossa hallitus on sitonut erilaisiin talouden tukitoimiin jo yli kaksinkertaisesti sen rahasumman, jonka valtio menetti 1990-luvun pankkituessa. Tätä pitäisi jo vähän säikähtää.
Huonokuntoiset yritykset eivät selviä laman ylitse tukien avullakaan, ja nyt pitäisi varmistaa, että tukea riittää niille talouden osille, jotka ovat välttämättömiä: maatalous, elintarvikeketjut, kuljetus, vientiteollisuus ja sen alihankintaketjut.
Vientiteollisuuteen kriisi on vasta iskemässä.
Suomen keskeisten vientimaiden tilanteista ja monien kotimaisen kulutuksen alojen kiinni pysymisestä voi päätellä, että Suomen BKT supistuu jopa 15–20 prosenttia, jolloin Suomen julkiseen talouteen syntyisi jopa yli 30 miljardin euron alijäämä ainoastaan tänä vuonna.
Tämä kuoppa ei lähde täyttymään vielä lähivuosinakaan.
Suomen tulevaisuus jäsentyy eri logiikalla kuin ennen kriisiä.
Koko maailmassa kriisiä edelsivät globalisaatio, luonnonvarojen tuhlaaminen ja ekologisen katastrofin kiihtyminen, talousliberalismi, kapitalismi ja ylikulutus.
Kriisiä edeltänyttä Suomea oli rakennettu sosialidemokratian ja liberalismin mielihyväliitoksi, jossa jokaisella yksilöllä piti olla oikeus toteuttaa omaa erityisyyttään toisten kustannuksella; velvollisuuksilla oli peräti vähän merkitystä. Tähän arvomaailmaan myös velkaantuminen on hyvin sopinut.
Kriisistä toipuminen ja nousu edellyttävät toisenlaisia arvoja: paikallisuus, lähiyhteisö, kunta ja kansallisvaltio nousevat uudelleen arvoonsa.
Huoltovarmuus ja luonnonvarojen kestävä käyttö korostuvat. Teollisuuden globaaleja tuotantoketjuja vedetään lähemmäksi. Globaali vapaa liikkuvuus rajoittuu. Niin sanotun ”tavallisen työn” on jälleen kelvattava suomalaisille, työllisyysasteen on parannuttava merkittävästi.
Muutaman vuoden perspektiivillä tarvitaan myös laaja kansallinen sivistys- ja koulutusohjelma, jolla työnsä kriisissä menettävät ihmiset saavat valmiuksia löytää paikka ja tehtävä muuttuneessa yhteiskunnassa ja maailmassa.
Yhteiskunnan järjestämästä puuhastelusta on siirryttävä oma-aloitteiseen ja omatoimiseen elämään, perusturvaa kuitenkaan vaarantamatta. Hallinto on puhdistettava sekavuudesta ja korruptiosta.
Mitä tämä edellyttää Suomen Keskustalta?
Unelma- ja tunnelmapolitiikka, joille viimeaikaiset ohjelmat rakentuvat, on hylättävä.
Puoluekokoukselle, sitten kun se joskus voidaan kutsua koolle, tulee valmistella kokonaan uusi periaateohjelma, joka rakentuu kestävälle, keskustan historiallista ja sosiaalista identiteettiä kirkastavalle, ”alkiolais-talonpoikaiselle” aateperustalle.
Viimeksi puolueen ohjelmaa onkin syvemmälti ja onnistuneesti rakennettu tälle pohjalle 1980-luvulla ”Luonnonmukaisen sivistys- ja tietoyhteiskunnan” otsikolla. Sille työlle perustui puolueen menestys ja myös Suomen selviytyminen monesta aina tämän vuosituhannen alkuun saakka.