Sääntöjuridiikkaa vai käytännön järkeä?

Puheenjohtaja Juha Sipilä puhalsi MTV3:n haastattelussa poikki puolueessa jo villiksi karanneen sääntöpuuhan, joka seurasi Paavo Väyrysen ilmoituksesta pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi.

Toivottavasti kaikki ymmärtävät, että politiikka on politiikkaa ja juridiikka juridiikkaa. Demokratiassa asiat ja valinnat ratkaistaan tarvittaessa äänestämällä eikä sääntöjä taannehtivasti muuttamalla. Tässä tapauksessa vielä toivottavasti keskustaa yhdistävällä tavalla.

Toinen sääntöasia, joka on keskustaväkeä paljon puhuttanut, on puoluesihteerin valintatapa.

Olen haistavinani, että halu siirtää valinta puoluekokoukselta puoluevaltuustolle on idea, jolla yritetään ratkaista asioita, jotka eivät sillä ratkea: kannatusta, viestintää, puolueen toiminnan suunnittelua ja järjestön uudistamista.

Nämä asiat ratkeavat niitä tekemällä ja johtamalla, eivät sääntöjä muuttamalla.

Itse näen puoluesihteerin tehtävän päätoimisen luottamushenkilön tehtävänä. Hänellä pitää olla vahva mandaatti kohdatakseen erilaiset mielipiteet ja maakuntien erilaiset traditiot, joiden yhteensovittaminen on monesti työlästäkin.

Mandaatin lisäksi vahva on oltava henkilönkin.

Jos puoluesihteeri valitaan puoluevaltuustossa, niin kuka hänet valitsee?

Jos menetellään kuten tämän vaihtoehdon kannattajat näyttävät esittävän ja ajattelevan, niin ensin puoluehallitus valitsee sopivimmat hakijat haastateltaviksi. Sitten puolueen puheenjohtajisto tai ehkä korkeintaan työvaliokunta tekee haastattelut.

Ehkä joku tai joitakin hakijoita testataan. Sitten puheenjohtaja esittää puoluehallitukselle ja puoluehallitus puoluevaltuustolle valittavan ehdokkaan.

Tiivistetysti: jos puoluesihteerin valitsee puoluevaltuusto, puoluesihteerin valitsee käytännössä puheenjohtaja. Näinhän asianlaita käytännössä on muissa suurissa puolueissa.

Keskustan historia on tässä kuitenkin arvokkaasti erilainen.

Kuvattu valintatapa soveltuu hyvin yrityksen toimitusjohtajan tai kuntajohtajan valintaan.

Olen itse ollut haastattelemassa ja valitsemassa johtajia yrityksiin ja yhteisöihin, jotka ovat talouden tai henkilöstön mitoilta kymmen- tai satakertaisia keskustaan verrattuna.

Ennen johtajan valintaa on määriteltävä tarkasti, mitkä ovat organisaation tarpeet ja uudelle johtajalle on määritettävä selkeä tehtävä ja tulostoimenkuva. Sen jälkeen voidaan arvioida, millainen koulutus ja työkokemus tehtävään vaaditaan ja samalla luodaan kriteerit sille, että valinta on objektiivisesti perusteltavissa.

Kunnissa johtajan valitsee lopulta valtuusto, osakeyhtiöissä hallitus ja osuuskunnissa hallitus tai hallintoneuvosto.

Puoluetoiminta on kuitenkin luonteeltaan erilaista ja siksi puoluesihteerin tehtävä on erilainen kuin yritysjohtajan tai virkamiehen.

Demokratia on perusluonteeltaan yhteisymmärrykseen tähtäävää, kun taas yritystoiminnan logiikkaa ohjaa ensisijaisesti talous.

Ennustan että sellainen ”toimitusjohtaja-puoluesihteeri” joka ei toimi puoluekokouksen mandaatilla, kohtaa kenttäjohtamisessa suuria ongelmia. Näihin ongelmiin taas sitten joudutaan hakemaan puheenjohtajan apua, koska koetaan puoluesihteerin toimivan puheenjohtajan antamalla valtuutuksella.

Keskustan historiassa tämä ongelma on kertaalleen ratkaistu juuri siten, että puoluesihteerin valitsee puoluekokous.

Ymmärrän, että puoluesihteerin valintamenettelyn muuttamishalun taustalla ovat kokemukset joko liian vahvaksi tai liian vaisuksi koettujen henkilöiden toiminnasta tehtävässä.

Valintatapa ei kuitenkaan ole toiminnassa ratkaiseva asia, vaan yhteinen, kriittinenkin keskustelu. Erityisesti puoluehallituksen tulisi ottaa vahvempi rooli puolueen tilannekuvan, tarpeiden ja tulevaisuuden määrittämisessä ihan siitä riippumatta, kuka puoluesihteerinä on.

Mikä muuten nykyään on puoluehallituksen käsitys näistä asioista ja omasta tehtävästään? Toimiiko nykyinen puoluehallituksen työvaliokunta keskustapolitiikan linjauksen, suunnittelun ja operaatioiden johtajana kuten se toimi vahvan puoluekulttuurin aikana?

Vastuuta ja sen jakamista pitää pohtia laajemmin. Puoluetoiminnassa kyse ei ole yhdestä henkilöstä, ei yksilökohtaisesta ”tulos tai ulos”-ajattelusta vaan yhteistyöstä, työnjaosta ja työnjohdosta.

Jos puoluekokous osaa valita puheenjohtajan niin osaa se valita puoluesihteerinkin.

Tehtävään pyrkivien on itse osattava luoda puoluekokoukselle kuva puolueen tarpeista, kehittämisestä ja omasta osaamisestaan. Se on ihan riittävä työhönottohaastattelu.

Puoluesihteeri pitäisi valita heti puheenjohtajavaalin jälkeen, vasta sitten varapuheenjohtajat. Siinä menettelytapavaliokunnalle ihan oikea asia mietittäväksi.