Tuore tutkimus kumoaa väitteet parasetamolin raskaudenaikaisista riskeistä
Parasetamolin käyttäminen raskauden aikana ei suurenna lapsen autismi- tai ADHD-riskiä, vaikka jotkin tutkimukset ovat viitanneet siihen, kertovat tuoreet ruotsalaistulokset. Älyllinen kehitysvammaisuus ei myöskään liity raskaudenaikaiseen parasetamolilääkitykseen.
Tutkimuksesta kertoo uutispalvelu Duodecim.
Tutkimus perustuu 2,5 miljoonan vuosina 1995–2019 syntyneen ruotsalaisen rekisteritietoihin. Lapsia seurattiin kymmenvuotiaaksi ja heistä seitsemän prosenttia oli altistunut parasetamolille raskauden aikana.
Parasetamolin yhteys pieneen autismin, ADHD:n ja älyllisen kehitysvammaisuuden riskiin katosi, kun vertailukohdaksi otettiin lasten sisarukset, jotka eivät olleet altistuneet parasetamolille raskauden aikana.
Parasetamoli on kipua lievittävä ja kuumetta alentava kipulääke.