Vai otatte kopin!
Saa tässä tervekin ihmeissään olla. Etenkin kun kenenkään terveys ei ole taattu, yksi vihlaisu ja olet petissä lopun ikääsi.
Suomi, maailman onnellisimpia maita, jota stand up-koomikot maailmalta käyvät kameran kanssa ihmettelemässä, on hoitoalan kriisissä.
Vanhukset makaavat väärissä hoitopaikoissa. Hoivakoti riittäisi, mutta kun on puolen prosentin heitto hoitajatavoitteissa, niin ei sitten hoideta ollenkaan.
Vanhus jää vuodeosastolle, kunhan ensin pääsee sinne ambulanssista. Päivystykset ovat kriisissä. Kiva siellä murtuneen luun kanssa istua vuorokausi odottamassa, hörhöjen mellastaessa vieressä.
Hoitajat palavat loppuun, tulee sairauspoissaoloja, väki sen kuin vähenee.
Jotta vanhemmat voisivat käydä töissä, täytyy lapset, tulevaisuuden eläkkeen maksajat, saada hoitoon. Päiväkodeissa alkaa olla sama meininki kuin sairaaloissa, henkilökuntapula. Koska niin on Suomi rakennettu, että hoiva-alalla maksetaan huonoa palkkaa.
On koetettu lakkoja, ovat marssineet kaduilla. Rahaa löytyy kovin moneen maailman parannukseen ja suojatyöpaikkoihin, mutta ei löydy säällisiin palkkoihin.
Toki niitä vaatiessa teho-osastolakot olivat ylilyönti. Kätilöstä ay-johtajaksi, kymmenen kätilön palkalla, pompsahtanut on varmaankin hyvällä asialla, mutta tyylittömästi. Niin tyylittömästi, että voi aiheuttaa vastareaktioita, jotka eivät edistä kenenkään asiaa.
Kaikissa ajankohtaisohjelmissa päättäjät ovat sanoneet että hyvä puheenvuoro, täytyy ottaa koppi.
Hoitajamitoitus, elannon takaava palkka, kaikki hoituvat rahalla. Miljardi kyllä löytyy milloin vain, että Teslojen lataus ei vain käy kalliiksi.
Koska maailman kunnianhimoisin Suomen ympäristöpolitiikka kivasti pelastaa maailman, tai ainakin kompensoi pitkäaikaisen entisen ystävämme Venäjän sotapäästöjä.
Puhetta piisaa, vaikutus sama kuin tällä kirjoitelmalla, nolla!
Joulu tulee, Ukrainaankin meidän kalenterimme mukaan.
Ehkä monikin toivoo joulupukilta, että Kremliin tulisi Romanian 1989 joulun toisinto. Mutta eihän toppahousut…
Joulupukki liikkuu paitsi porolla, niin myös kuorma-autoilla.
Sen mitä olen hoitajapulan vastuullisia kuunnellut, niin rekkapukki joutunee kylmään kyytiin.
Kaikissa ajankohtaisohjelmissa päättäjät ovat sanoneet että hyvä puheenvuoro, täytyy ottaa koppi.
Ainoa koppi jonka pystytte ottamaan, on kuorma-auton koppi. Ettekä sitäkään.
Ottakaa koppeja, mutta älkää kuorma-autoista tai työmailta.