Poimikaa marjoja

Pakina

Älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin neuvon. Tällä periaatteella yleensä muita neuvotaan.

Jos ihan yläpäästä esimerkki otetaan, niin maailman kunnianhimoisimman ilmastotavoitteen asettanut Suomen hallitus näyttää mallia. Pääministeri tuli Brysselin rahanjaosta, jota todistellaan rahansäästöksi, tietenkin yksityiskoneella.

Ei tarvitse Gretaksi ruveta ja pelleillä purjehtimalla, mutta montako tuntia nyt säästyi reittikoneeseen verrattuna? Ai niin, ei tarvitse itse maksaa.

Lopetteleva kansanedustaja, muuan Juha Sipilä, näytti marjan keräämisen mallia. Matti Vanhas-ämpärissä näkyi olleen hillaa reunoja myöten. Varmaankin polkupyörällä sinne suolle mentiin?

Marjoja jää metsään järjetön määrä, vaikka Thaimaan poimijat viimein tulevatkin. Kunhan byrokratia on hoidettu ja karanteenit kärsitty, niin ehtivät ainakin pakkaspuolukoille.

Suomalaisia joutilaita ei metsään saa. Ahkerimmat kerääjät ovat eläkeläisiä, jo täyden työpanoksen maallemme antaneita.

Pojanpojat makaavat puoleen päivään, ennen kuin heräävät jatkamaan a) juomista, b) räiskintäpelin tai biljardin pelaamista tai c) biljardin kännissä pelaamista.

Marjamättäillä kyykkivien 80-vuotiaiden mummojen tyttärentyttäret heräävät puoliltapäivin, tai iltapäivän alkupuolella, maalaamaan kulmiaan ja ripsiään mustiksi, jotta voi lähteä Jontsun tai Mintsun kanssa siideritalkoisiin keskustan puistoihin.

Edistävät keräilyä sikäli, että jättävät sidukkatölkit toisten kerättäviksi.

Näin tien varressa aikuisen miehen etsimässä tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Niitähän on kätevä heittää pörinäauton ikkunasta. Hyvä että kerää, mutta saa pullosta 10 senttiä ja tölkistä 15.

Samassa ajassa, tähän vuodenaikaan, saisi metsästä marjoja ja kohta sieniä useammalla kympillä. Ja on verotonta, ei vaikuta Kelan stipendiin.

Mutta rahan edestä marjoja keräämään ei juurikaan lähdetä. Niinpä marjatrokarit maksavat 3 000 euron minimikuukausipalkkaa vierastyöläisille.

Suomalainen saa 3 000 euron bruttopalkkaa vastaavan nettoansion sohvalle, asumistukineen. Demareiden Kojamo kiittää yhteiskuntaa.

Minä en metsään mene, en taivu, olen laiska, ostan marjat.

Kuinka onnistun metsän välttämään, vaikka olen naimisissa ja siis käskyvallan alla? 

Lukemalla ääneen alueen karhuhavainnoista.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen