Palkkatieto
Täällä jokainen polkee omaa mopoaan (taitaa olla suuren ajattelijan, Matti Nykäsen sanomaa), mutta kylläpä kiinnostavat toisten ansiot.
Verotietojen julkisuus on toki hyvä asia. Julkisuus vähentää kähmimistä. Kun lehdet vielä noudattavat julkaistavan tiedon alarajana pidettävää 100 000 euroa, niin tavan tallaaja saa olla rauhassa.
Poikkeuksena julkisuuteen vedetään julkkikset, joskus myös paikalliset. Minunkin vähät tuloni on joskus lehteen painettu, ehkäpä köyhälle kettuilun nimissä.
Toki osa julkkiksista osaa verosuunnittelun, laskuttaa firmansa kautta tai jotain, mutta jos Dubaissa reissaava pikkuauton hintaisen laukun omistava silikonipommi hankkii verotettavaa muutaman tonnin, niin otan vapauden ajatella että on niin sanottu nahkalompakko.
Gangsterimorsiamet siihen vielä päälle.
Jotenkin tämä aika ruokkii epäluuloisuutta ja salaliittoja. Nyt tunnutaan yleisesti elettävän siinä kalvavassa epäilyssä, että minulle maksetaan vähemmän kuin muille. Voi ollakin, että jossain vielä naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä.
Sekin tuntuu vieraalta ajatukselta, olen pomottanut palkkatasa-arvoisessa firmassa. Siis ainakin sukupuolen mukaan tasa-arvoisessa, ehkä minulle kuitenkin maksettiin vähemmän kuin kollegoille. Vitsi, ei maksettu, päinvastoin.
Mikko Alatalo lauloi ”mut en tienaa niin hyvin kuin sä luulet”.
Niinhän se on. Toisen ihmisen tulot kiinnostavat, tapauksesta riippuen jopa pelottavat.
Iltapäivälehdet iskevät tähän saumaan tasaisin väliajoin. Listataan eri alojen taulukkopalkkoja, mutta ei informatiivisesti, vaan alhaisia vaistoja ruokkien.
”Katso paljonko naapurisi tienaa!”.
Näkeehän sieltä sen, että hoiva-alan työ on rahallisesti aliarvostettua. Lisäksi ovat kutsumusammatit, esimerkiksi kirjastoalalla.
Kaupan alalla maksetaan huonosti, etenkin kun tarjotaan osa-aikatyötä. Kannustinloukku on olemassa, miksi mennä töihin, kun sohvalla makaavalle maksetaan yhtä paljon.
Kuulee puhuttavan paskaduuneista. Sellaisia ei ole!
Kaikki työ on arvokasta, aluksi ja välillä voi joutua tekemään halvalla, mutta pitkän päälle kaikenlainen työhistoria on hyväksi.
En halua puhua muille omista vähäisistä tuloistani. Minusta on kamalaa se yleistyvä amerikkalaismalli, ”how much do you make?”
Ihmisarvoa ei voi määrittää tulojen perusteella.