Ostaisiko tallin

Pakina

Suomi on todellakin kahtia jakautunut, taloudellisesti. Kun elää maakunnassa, omaa omavaraista elämäänsä, saattaa joskus syntyä vaurauden valheellinen tunne. Jos ja kun raha riittää tilipäivästä toiseen tai eläkepäivästä toiseen.

Sitten katsoo lehtijuttua, jossa kerrotaan robottiautotalliosakkeesta. Ensimmäiset sellaiset ovat tulleet Suomeen. Auto ajetaan ovesta ja robotti vie sen omalle paikalleen. Ja antaa taas ajoon kun on sen aika. Kätevää, eikö!

Sellainen autotalliosake maksaa noin satatuhatta euroa. Ostaisinko sellaisen? Ja henkilökohtaisen talouden kylmät faktat iskevät päin naamaa.

Jos myisin asuntoni huonomaineisella alueella, pari vanhaa autoani ja kaiken irtaimen, niin en tarvitsisi enää paljoakaan lainaa, että saisin sen autopaikan.

Jotenkin olen onnistunut olemaan muka huomaamatta sitä, että pitkä työelämä ei ole tuottanut juuri muuta kuin hauskanpitorahoja. Jotka ovat menneet siihen hauskanpitoon.

Voi minua epäkelpoa. Kaikki ikätoverini ovat omin käsin rakentaneet talon tai useampia, näkyvät ajelevan uusilla, joskin tyylittömillä ja hengettömillä autoilla. En ole kateellinen, olen vain itseeni pettynyt.

Jotenkin on jäänyt kesämökit laittamatta ja veneet ostamatta. Reissattu on sentään vähän ja rällätty kyllä, puolison sietokyvyn limittiä kokeillen.

Tuskaani lisäävät Tommi Aition Kauppalehden jutut satojentuhansien eurojen rannekelloista, tonnin kengistä ja kolmen tonnin puvuista. Harras toiveeni on, että hänen muovikellostaan loppuu paristo ja kopiocrocksinsa alkavat vuotaa. Toivottavasti hänen hikipajassa ommeltuun halpisbleiseriinsä on ommeltu kaksi vasenta hihaa.

Jos asuisin pääkaupunkiseudulla olisin köyhä, ainakin näiden robottitallitaloissa asuvien rinnalla.

Kun asun landella, olen hyvinvoivalta vaikuttava seestynyt herra, en leipäjonoissa vaan pikkuleipäjonoissa.

Raha ei tuo onnea, mutta rauhoittaa se. Jos on pienikin puskurirahasto, niin nukkuu paremmin.

Meitä, jotka emme koko elämämme tuloksena pysty ostamaan sadantonnin tallia, ei voi pitää epäonnistujina. Olemmehan vain jotenkin eläneet, ehkä laittaneet asioita tärkeysjärjestykseen.

Auto saa seistä pihalla, pääasia että on itsensä kanssa sovussa. Hyvä jos muidenkin. Onni on muuta kuin robottiautotalli. Kiva sekin olisi, jos myisin kaiken.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen