Oikeus ja kohtuus
Ajatelkaa, Venäjällä voi saada viisitoista vuotta vankeutta armeijan arvostelemisesta. Kun oppositioaktiivi sai kahdeksan ja puoli vuotta, niin katsotaan päässeen helpolla, kun yhdeksää vuotta vaadittiin.
Iranissa mielenosoitukseen osallistunut mies teloitettiin. Oli eri mieltä kuin vallanpitäjät siveyspoliiseineen, niin tapettiin.
Kun telkkari on, tyhmää kyllä, aina auki, käytän kaukosäätimen kanssa niin sanottuja väistöohjelmia. Kun tulee hirveätä sontaa, vaihtelen kanavia.
Englantilainen poliisi-tv sattui kohdalle. Erotuksena amerikkalaisiin ja jopa suomalaisiin vastineisiin siinä ei pidetä katsojaa aivan ääliönä. Samaa asiaa ei esitetä kolmeen kertaa.
Oikeustajuani, verrattuna Suomeen, riemastutti se, että rattijuopumuksesta lähtee kortti kolmeksi vuodeksi, murrosta saa kolme vuotta linnaa.
Samaan aikaan toisaalla, Suomessa, asuntoon tunkeutuvat, vapauden riistävät pahoinpitelijät saavat ehdollista. Konnille ehdollinen on parempi kuin sakko, eli ei mitään.
Saudiprinssi sai Amerikassa syytesuojan. Yksi toimittaja siinä vain murhattiin.
En halua maallikkoa sen enempää oikeus- kuin leikkaussaliinkaan.
Tässä asiassa persut puhuvat totta: jos maahanmuuttaja tekee rikoksen ja tuomitaan, niin esille vedetään rasismikortti. Ei saisi tuomita, pitäisi kotouttaa.
Valtaosa maahanmuuttajista on, uutinen persuille, kunnon ihmisiä. Vielä kunnollisempia olisivat, kun tuomitsisivat ”omiensa” tekemät rikokset, heidän muroihinsahan niissä pissitään..
Oikeat oikeudenjakajat, lepsujen lakien velvoittamina, jakavat tuomioita lakitieteellisten opintojen ja kokemuksen perusteella. Mutta sitten ovat lautamiehet, maallikkojäsenet.
Ammatti-ihmisten kanssa on hyvä asioida, vaikka eivät ne jumalia olekaan, paitsi ehkä omasta mielestään. En halua maallikkoa sen enempää oikeus- kuin leikkaussaliinkaan.
Siinä Kia-lippispäinen turjake sanoo kirurgille, että meitin puolueen mielestä sydän on oikealla puolella.
Tuomarit ovat aikaisemminkin jupisseet maallikoiden käyttämisestä. Nyt kävi hiljattain ilmi, että osa lautamiehistä on niin sanotusti kokemusasiantuntijoita.
Kokemuspiiriin kuuluu rattijuopumuksia, pahoinpitelyitä ja vilpistelyjä.
Anteeksi vain, lautamiehiksi on perinteisesti valittu vaaleissa kahdeksan ääntä saaneet.
Suomella ei ole varaa näihin lohdutuspalkintoihin.