No ro hodoka

Pakina

Näyttääkö japaninkieleltä? Voi se ollakin. Viime viikolta on kokemusta sekä norolaivasta että japanilaisista.

Sukupolvimatka Ruotsiin on jokakesäinen perinne ja matka varattiin hyvissä ajoin. Sitten tuli tieto, että juuri Silja Symphonylla on norovirusta. Naisväki alkoi panikoida. Minä olen fatalisti, jos tulee ripuli, niin tulee.

Lapsien sparraaminen alkoi heti. Kädet pestään entistä useammin, ei kosketa kaiteisiin ei mennä karhunkäyntiä laivan kokolattiamatoilla.

Olivat saaneet kiusallisen viruksen kukistetuksi. Toki laivalla oltiin vieläkin varpaillaan. Henkilökunnalla paljon hanskoja käsissä, yleisten vessojen ovilla hygieniavahdit, käsidesiä miltei juotavaksi asti.

Sitten tulivat japanilaiset, niin kuin joka kesä. Suuri koneisto lennättää ryhmän Helsinkiin ja laittaa laivaan. Tukholmassa tilalle tulee sinne lennätetty ryhmä.

Selittäisikö tähän väliin tuon otsikossa olevan hodokan. Kuten me eurooppalaiset olemme aasialaisille kaikki samannäköisiä isoneniä, niin näyttävät hekin meistä samanlaisille. Mongolipoimu sen tekee. Ja sitten he puhuvat oudosti.

Kerran eteläkorealainen rahtilaiva juuttui karille Haminan edustalla. Hekin näyttävät japanilaisilta. Hekään eivät puhuneet englantia. Kun ensimmäiset maihin päässeet merimiehet laskeutuivat diskomme portaita, joku heistä sanoi kimakasti: Hodoka!

Hovimestarimme tulkitsi, että se tarkoitti vodkacola ja sitä, pelkästään sitä heille viikko, pari juotettiin.

Joskus on ollut kulttuurillinen yhteentörmäys japanilaisten kanssa nimenomaan Ruotsinlaivalla.

Tiedän, että lapsen ottaminen syliin tuo heidän mielestään onnea. Mutta eihän lasta voi noin vain temmata rattaistaan. Japanilaismummo hymyilee, minä julmistelen.

Aiemmin japanilaiset olivat kohteliaita, kumarrusta toisensa perään. Olisiko nyt liikkeellä astetta alempi kansanosa.

Kohteliaisuuden tilalle on tullut röyhkeys. Japanilaiset tukkivat käytäviä kuin eläkeläiset marketissa, japanilainen etuilee ja japanilainen kiilaa. Kielitaidottomuus ajaa heidät ahmimaan pöydästä, jonka yllä lukee Kids. On siis lasten herkkupöytä.

Mutta hyväksi japsit ovat. Ei sellaista Muumitavaraa, ettei ostettaisi. Etelärannan ruuhkassa seisoessani katson kuinka japanilaiset painuvat joukolla merkkiliikkeisiin. Eivät tinkimään.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen