Kumikäpälä

Suomalainen taksiliikenne täytti 110 vuotta. Onhan se protektionistinen ammattikunta, mutta Suomessa ehkä maailman paras.

Ei tarvitse mennä kuin Tallinnaan tai Tukholmaan, kun näkee huijaritaksin. Tai huijari ja huijari, mitäs menit.

Suomessa taksi laittaa mittarin päälle, Suomessa taksi ei eksy, Suomessa taksi vahtii että humalikko tai sairas todellakin pääsee pakkasesta lämpimään.

Suomen taksi on siisti, eikä mikään maailmanlopun vippaslauta. Ruuhka-aikaan takseja ei ole tarpeeksi. Joskus näyttää siltä, että ruotsinlaivan saapuminenkin on yllätys takseille.

Toki olen ne kliseiset stadin suharitkin tavannut. Sen epäsiistin juntin, joka tuputtaa tyhmiä mielipiteitään ja kiroaa muuta liikennettä. Onhan se kamalaa, että pääkaupunki ei ole varattu tälle herralle yksityiskäyttöön.

Olen antanut kertoa itselleni, että olen jo viisivuotiaana loukannut taksinkuljettajaa verisesti.

Olin moittinut vanhaa Vauxhallia vilkuttomuudesta, kun siinä oli vielä vanhanaikainen b-pilarista ponnahtanut vinkkari. Isäni kertoman mukaan kuljettaja oli aidosti tuohtunut.

Olen Pobeda-kyydit saanut, Volgasta nyt puhumattakaan. Kerran hyvää hyvyyttämme, niin ikään alle kouluikäisinä pesimme Purhon Chevroletin kuralammikosta ottamallamme vedellä.

Silloinkin kuljettaja vaikutti vihaiselta.

Ennen autoveroalennusta tavallisen tallaajan ainoa mahdollisuus saada premium-auto oli ostaa entinen taksi. On niitä ollut. Ne olivat ammattimiesten ajamia työkaluja, hyvin pidettyjä, hyviä autoja, jos vain pää kesti sen että mittarissa oli jo neljännesmiljoona.

Lomakohteessani olen taksin suurkuluttaja. Se on käsittämättömän halpaa. Polttoaine maksaa sen minkä Suomessakin, autot suunnilleen saman, ajaminen taksilla alle puolet Suomen hinnasta.

Joskus seitsemän euron kyyti on kuskin kertoman mukaan päivän ensimmäinen ajo. Se on surkeaa, mutta en voi tipata koko saaren ammattikuntaa. Kalusto on vanhempaa, mersumiehet ymmärtävät kun kerron että tolpalla on vielä 123 ja 124-koppaisiakin. Liki miljoona on menty, mutta on jo moottorikin vaihdettu.

Paras lapsuuskaverini oli taksimiehen poika, taksimies itsekin ja niin tuli pojistakin. Nöösipoikina luettiin Taksiliiton lehteä tarkemmin kuin läksyjä. Ja toden totta, tämä yhteiskunta ei toimisi ilman takseja. Onnea tolpalle.