Jimi heittää kylmän kiven
Jaakon nimipäivä. Vanhan kansanperinteen mukaan Jaakko heittää kylmän kiven, vedet alkavat viilentyä.
Näen kalenterista, että nimipäiväsankariksi Jaakon kanssa yhdessä on noussut Jimi.
Erään olettamuksen mukaan se on valkoinen roskaväki, joka nimeää lapsiaan Jimeiksi, korvaa ässät ceellä ( Jucca, Eicca, Pecca ) ja laittaa Janicet, Ridget ja Meliccat kirkonkirjoihin.
Tieteellistä pätevyyttähän Jaakolla ei vesien kylmentäjänä ole, siksipä epätieteellinen seura sitä kylmää kiveä kai tänäänkin Kolera-altaaseen viskoo.
Nuorempana ystäväni Jaakko jaksoi sitä kivenheittoa. Retkue lähti alkuillasta liikkeelle, kivi mukanaan.
Kussakin ravintolassa henkilökunta sijoitti kiven kylmiöön. Viimeisestä ravintolasta kiven lisäksi voileipäeväät ja taksilla erityiseen paikkaan kiven heittoon. Tehtävä suoritettu.
Harmittaa, etten laittanut ylös vanhempien ihmisten vuodenkierto-oletuksia, jotka liittyivät nimenomaan kalenterin nimipäiviin.
Kaisan kaljamat muistan, sillä ei ole mitään tekemistä oluen kanssa, vaan Kaisan päivän aikoihin pitäisi olla liukkaita teitä.
Löydän ne varmasti helposti Kustaa Vilkunan Vuotuisesta Ajantiedosta, joka oli varsinkin takavuosina maakuntalehtien toimittajien aarreaitta.
Ajat ovat siinäkin muuttuneet, Jimiseni, nyt tekopirteät aamuradiojuontajat, Yleisradiota myöten, lukevat lehtiä ääneen. On se halpaa.
Kylmästä kivestä höpöttäminen on niin suomalaista. Että nyt on kesä loppu, tai oikeastaanhan se loppui kesäpäivän tasaukseen, illat pimenee, missä ovat nastarenkaat, missä lumityökalut.
Vaikka päivät tuleekin nykyisin vietetyksi sisätiloissa, niin vielä muistan postipoikavuosiltani neljän vuodenajan hienouden.
Toki opin vihaamaan lunta, sitä valkoista kakkaa, mutta myös rakastamaan saapuvaa kevättä, sitä tuoksua, ensimmäisiä pälvipaikkoja.
Syksy, joka siis henkisesti on jo saapunut, on hieno vuodenaika sekin. Terassit tyhjenevät, joka on eduksi joka kirkonkylälle.
Tummuvat illat, ei vielä kylmä, mutta ei hellekään. Ilma raikastuu, muistoja teinivuosilta, jolloin Hai-saappaat olivat kova juttu. Ja keltaiset sadetakit. Pohrattiin puiston vaahteranlehdissä, uskaltaisiko pussata?
Vuosi ei kiertäisi ilman Jimin kylmää kiveä, niin että anna molskahtaa.