Ei lässytystä, kiitos

Erinomaisen koirankuvakirjan tehnyt valokuvaaja Maija Astikainen kertoi hiljan Hesarissa, että ihmiset lässyttävät koirille kuin lapsille. Nii-in, koiria inhimillistetään kovasti ja kalliisti.

On jotenkin irvokasta, että koirille ostetaan muotivaatteita. Ajatellaan Suomenpystykorvaa, joka on koirista hienoimpia. Sen paikka vain ei ole kaupungissa, jota kaikki eivät tajua.

Se on ikiaikainen maaseudun haukahtelija. Ei sille Penille lässytetty, joskus voitiin vähän rapsuttaa. Ja voivatko nykyihmiset uskoa, ei ollut mitään koiranmuonaa. Ainoat tunnetut papanat tulivat jäniksiltä ja lampailta. Koira söi mitä annettiin.

Koiranruokabisnes on iso bisnes. Koira on näyttelyesine. Ihminen, jolla ei ole mitään kompetenssia saada itselleen tunnustusta, pätee koiriensa kautta. Näyttelysertifikaatin perässä ajetaan maan ääriin.

Äkkiä keksitään, että koiran ei ole hyvä olla yksin. Otetaan sille kaverikoira. Ja kun ne ovat noin pieniä rotankokoisia räksyttäjiä, niin otetaan kolmas ja neljäs. Ehkä alentuvaa ja ylimielistä, mutta minä säälin ihmistä, joka menee neljä karvaturria hihnoissaan. Eikö sinulle mikään riitä?

Ja sitten se lässytys. Niille lässytetään, koska ne ovat lapsen korvikkeita. Eikä koiralle tule murrosikää, teinille voidaan huutaa pää punaisena ja sitten sanotaan koiralle, sen teinin kuullen, että sinä  se et sentään halua mamille mitään pahaa, voi hellanduudeli sitä mamin pumtsipumpuudelia. Vähänkö oot ihana!

Suvun kantaäiti kuuluu sanoneen elämänohjeena, kun lapset surivat jotain vasikkaa, että karvajalkaa ei surra. Se oli silloin, kun eläin oli vielä eläin, eikä perheenpää. Toki, kun jouduin viemään oman koiran lopetettavaksi, vanha ohje unohtui. Kyllä sitä sai surra, tai kaivata ainakin.

Lapsen syntymä on suuri asia, oikeastaan suurin mikä ihmistä voi kohdata. Lapsen parasta täytyy ajatella, lasta kuuluu rakastaa. Mutta älkää lässyttäkö!

Hellyyden voi osoittaa muutenkin, kuin sillä, että vanhempi, kummi, isovanhemmista puhumattakaan, taantuu kielellisesti imeväisen asteelle. Lällällää.

Kun lapselle puhuu normaalisti, lapsi oppii kielen. Ei siis vain asiointisanastoa, vaan koko rikkaan äidinkielen, vivahteineen.   Kolmevuotiaana hän jo puhuu puhtaampaa suomea ja parempaa kieltä kuin radioiden aamujuontajat.