Tavoitteeksi asiakaslähtöiset terveyspalvelut
Viime viikolla luin erään yleisönosaston kirjoituksen, joka sisälsi painavaa asiaa potilaan kohtaamisesta. Kirjoittaja totesi, että ihmiset ovat oikeutettuja kohtaamaan vastaanotolla lääkärin, eivät digilaitetta.
Tämän ongelman ovat kyllä lääkärit ja hoitajat tiedostaneet, mutta ovat joutuneet sopeutumaan digimaailmassa vallitsevaan tilanteeseen.
Kun muutama vuosi sitten pääkaupunkialueella otettiin käyttöön yli 800 miljoonaa euroa maksanut Apotti-niminen potilastietojärjestelmä, osoittautui sen käyttö varsin työlääksi.
Eräs lääkäri kirjoittikin: ”Aika kuluu Apotille, ei potilaalle” ja sairaanhoitajan kirjallinen kommentti oli: ”Tulee tunne, että hoidan tietokonetta enkä potilasta”.
Selvää on, että entiseen ei ole paluuta, mutta tänä päivänä ihminen voi olla tyytyväinen, jos pääsee edes tapaamaan tietokoneen ääressä istuvaa lääkäriä.
Useissa terveyskeskuksissa on käytäntö, että päästäkseen jonottamaan lääkärin vastaanottoa, on puhelimessa läpikäytävä sairaanhoitajan tekemä hoidontaipeen arvio, millä pyritään rajoittamaan vastaanotolle pääsyä, eli vastaanotto ei välttämättä järjesty.
Olisi kuitenkin suotavaa aina tavata apua hakeva ihminen, sillä puhelin kontakti antaa vain pinnallisen kuvan tilanteesta. Yleisesti tiedetään, että kehon kieli – ilmeet ja eleet – kertoo enemmän kuin sanat. Puhelimessa soittajan todellista tilannetta on vaikea arvioida.
Lääkärin tapaaminen on tärkeää kaikissa terveysongelmissa; ei vain hoidon kannalta vaan myös lääkärin antaman potilaan terveystilaa koskevan informaation kannalta. Ilman asiantuntijan antamaa informaatiota potilas etsii tietoa netistä, mikä voi johtaa pahasti hakoteille.
Tulevaisuuden suunnitelmat huolestuttavat, sillä terveydenhoitokulujen karsimiseksi pyritään lisäämään digitalisointia ja etävastaanottoja, mikä edelleen etäännyttää palvelujen käyttäjiä terveydenhuoltohenkilöstöstä.
Nyt olisi tärkeää saada palvelujen käyttäjien ääni kuuluviin ja tavoitella asiakaslähtöisiä palveluja.
Antti Tapaninaho
erikoislääkäri
Kuopio
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/