Suomi kuuluu Euraasian lounaisimpaan osaan
Kun katsomme karttaa huomaamme, että Suomi kuuluu luonnollisena osana Euraasiaan, johon kaikki Pohjoismaat ja jopa koko Eurooppakin kuuluvat. Euraasian suurin maa on Venäjä.
Jos taas puhumme Euroopasta, tarkoitetaan sillä Ural-vuorten länsipuolista aluetta, jonka suurin valtio on myös Venäjä.
Euroopan Unioni syntyi taloudellis-poliittisena yhteisönä Euroopan hiili- ja teräsunionin pohjalta. Sen tarkoituksena oli sitoa Saksa ja Ranska toisiinsa niin, ettei niiden välille enää koskaan syntyisi sotaa.
Kun Suomessa järjestettiin kansanäänestys liittymisestä Euroopan Unioniin, oli niiden kansalaisten tarkoituksena, jotka äänestivät sen puolesta, liittyä muodostettavaan itsenäisten valtioiden talousyhteisöön, eikä suurempien jäsenmaiden ajamaan liittovaltioon.
Tässä Suomella on käytännössä vain osavaltion rooli ja ennen niin voimakkaalla tasavallan presidentillä vain arvojohtajan asema. Siis voi sanoa, että puolesta äänestäjiä petettiin.
Esimerkiksi belgialaiset halusivat Euroopan Unionin muodostuvan ”alueiden Euroopaksi” flaamien ja valloonien tapaan. Tämä alueisiin jakautumisen paine näkyy Suomessakin, Helsingin ja muun Suomen välisenä jännitteenä.
Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen esitys pääkaupungin siirtämiseksi pois Helsingistä ei ole ihan perusteeton eikä tuulesta temmattuajatus.
Jo suuri turvallisuuspolitiikan ”guru” Carl von Clausewiz esitti, että pääkaupungin tulisi sijaita keskellä valtakuntaa, eikä sen rajalla, jossa se on helposti vallattavissa ja valtakunnan hallinto lamautettavissa. Esimerkiksi Sveitsissäkään hallintokeskuseisijaitse rajalla olevassa talouskeskuksessa Zürichissä, vaan keskellä valtakuntaa olevassa pienessä Bernissä.
Suomessa me joudumme ajamaan Euroopan Unionin yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, jonka määrittelevät pitkälti unionin suurimmat jäsenmaat Saksa ja Ranska, joiden politiikka on perinteisesti suunnattu Venäjää vastaan.
Kun Suomi kuului Ruotsiin yli 600 vuotta, harjoitettiin täällä luonnollisesti Ruotsin valtakunnan idänpolitiikkaa, joka Kustaa Vaasasta ja erityisesti hänen pojastaan Juhana III:sta lähtien oli yhtenäistä hyökkäyssotaa Venäjää vastaan.
JuhanaIII:lle oli tärkeää hankkia Ruotsille kaikki Venäjän kauppatiet, niistä Nevan ja Kuolan alueen tärkeät jokireitit ensimmäisinä. Nevan alueen tärkeyttä todistaa JuhanaIII:n lausuma: ”Katsomme että, Nevan ja Kuolan alueiden on kuuluttava Ruotsille, vaikka niiden hankkiminen autioittaisi koko Karjalan ja vaatisi viimeisenkin suomalaisen hengen.”
Juhana III:lle oli tärkeää hyväksyä saksalaisen seikkailijan Heinrich von Stadenin suunnitelma Saksan, Ruotsin ja Puolan yhteisesti varustamasta 100 000 miehen hyökkäysarmeijasta, joka kuljetettaisiin 200 sotalaivalla jäämeren reittiä Venäjälle.
Ensin piti vallata Kuolan niemimaa ja sitten edetä kahta suurta jokea, Äänisjokea ja Vienanjokea pitkin Moskovaan. Samaan aikaan piti hyökätä Venäjälle Viipurista, Puolan suunnalta sekä tataarien avulla Krimiltä.
Tsaari piti viedä vankina Saksaan ja Venäjä piti liittää Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan sekä käännyttää katoliseen uskoon. Tämä oli ensimmäinen suunnitelma koko Venäjän valtaamiseksi. Silloin se oli varojen puutteen takia mahdotonta toteuttaa.
Suunnitelma tuntuu kuitenkin tutulta, koska se lähes toteutui Adolf Hitlerin ja suomalaisten yhteisvoimin.
Kun nyt seuraa Valko-Venäjän tapahtumia, voi hyvin havaita miten presidentti Lugashenkon aiheuttamaa kansannousua käytetään poliittisesti hyväksi.
Kansallismielisten punaraitaisten lippujen ohella näkyy sellaisiakin lippuja, joiden keskellä on Liettuan kansallisvaakuna, miekkaa heiluttava ratsumies.
Presidentti Lugashenkon lausunnoissa ulkopuolisesta uhasta voi olla perää. Jo aikaisemmin Liettuan ja Puolan välillä oli valtioliitto ja silloin Puolan johtajana oli itsevaltainen marsalkka Pildsuski. Puolassa heräteltiin vanhoja Puolan suurvalta-asemia, jolloin Puola ulottui Itämereltä Mustallemerelle ja nykyinen Valko-Venäjäkin kuului siihen.
Suomen ulkopolitiikka oli häilyvää 1920-luvulla. Liittouduttiin aluksi niin sanottujen reunavaltioiden eli Baltian ja Puolan kanssa. Vuonna 1922 solmittiin Puolan kanssa jopa puolustusliittokin.
Nyt koronaepidemian aikana korostuu Suomen viimeaikainen idänpolitiikka entisestään.
Euroopan Unionin huumassa on Venäjälle käännetty selkä kokonaan. Kuten aina Suomi on kaipaillut ulkopuolista apua. Halutaan olemassaolon takaajaksi Natoa ja jopa Yhdysvaltojakin. Miksi?
Venäjä on kuitenkin Suomen tärkeä kumppani, jota ilman talous ei pyöri.
Yhtä perusteltua kuin Suomen kuuluminen Euroopan Unionin talousyhteisöön on myös kuuluminen Euraasian talousliittoon yhdessä muiden Itä-Euroopan maiden kanssa.
Suomen ei aina kannata hakea ulkopuolista auttajaa. Aika ajoin voisi käydä katsomassa mitä Suomenlinnan portin pielessä lukeekaan: ”Jälkimaailma seiso tässä omalla pohjalla, äläkä luota vieraan apuun.”
Esko Lappalainen
entinen ye-everstiluutnantti ja Suomen sotilasasiamies Bernissä, Wienissä ja Belgradissa
kansainvälisten suhteiden tutkija, YTK