Suomen leipäjonot ovat kansallinen häpeä

Onko leipäjonoista tullut symboli eriarvoisuudelle ja sosiaalijärjestelmän aukoille? Jonoista kyllä paljon puhutaan, vaan eipä ole kansanliikettä syntynyt asiaa korjaamaan.

Hyvinvointivaltiosta puhuminen pitäisikin laittaa toistaiseksi tauolle. Oikein toimivassa yhteiskunnassa kenenkään ei pitäisi joutua kärvistelemään leipäjonossa tuulessa ja tuiskussa. Hyvinvointivaltioksi itseään kutsuvan valtion pitää taata riittävä elintaso kaikille sen kansalaisille.

Päävastuu asian korjaamisesta kuuluu valtakunnan päättäjille. Päättäjien pitää ottaa askel kohti inhimillistä ja ihmisiä arvostavaa toimintatapaa yhteiskunnassa. Vähimmäiseläke pitäisi nostaa vähintään tuhanteen euroon kuukaudessa.

Tuloerot ovat liian suuret, kun nykyistä vähimmäiseläkettä verrataan esimerkiksi veropakolaiseksi Portugaliin muuttaneen johtajan kuudensadan tuhannen euron vuosieläkkeeseen, josta ei edes veroja tarvitse maksaa.

Pula-aikana syntyneenä minun oikeustajuani karvastelee se, että osalle kansalaisista ruoka on niin halpaa, että sitä voi heittää roskiin. Toisille taas niin kallista, että sitä on haettava leipäjonosta.

Yhteiskunnan tilaa kuvaamaan pitäisi ilmeisesti kehittää leipäjonon pituudesta kertova ns. leipäjonoindeksi, jota tarkasteltaisiin kuukausittain. Jos leipäjonon pituus olisi kilometri indeksi, olisi 1 000, ja jos jonoa ei ole, indeksi olisi nolla, jolloin asiat olisivat hyvin.

Sanotaan, että esimerkiksi vähimmäiseläkkeen korottamiseen ei ole valtiolla rahaa. Rahaa kyllä on, mutta kysymys on vain siitä, mihin sitä halutaan käyttää.

Asioiden korjaamiseen löytyvät rahat vähentämällä ikiaikaiseen Venäjän pelkoon perustuvia suuruudenhulluja sotavarusteluja. Jos nyt suunnitellut yli 10 miljardin sotatarvikehankinnat toteutetaan, niin esittämäni leipäjonoindeksi nousee huippulukemiin.

Puhutaan valtionvelan lyhentämisestä, mutta sehän ei tule onnistumaan, jos esitetyt sotatarvikehankinnat toteutetaan.

Sotatarvikehankinnat voi aivan hyvin puolittaa, koska realiteetti on, että niin paljon aseita Suomeen ei saada hankittua, että Venäjä ei pystyisi Suomea valloittamaan, jos se niin haluaa.

Pienen Suomen ei tarvitse osallistua nykyiseen joka puolella maailmaa vallitsevaan asevarustelukilpailuun. Pienen valtion ainoa keino selvitä itsenäisenä on rauhaa rakentava diplomatia.

Tietenkin sanotaan, että leipäjonoja ja asevarusteluja ei voi asettaa vastakkain. Mielestäni nimenomaan näin täytyy tehdä, jos kansalaisten hyvinvointi asetetaan etusijalle päätöksenteossa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, mikä olisi lopputulos, jos suoritettaisiin kansanäänestys asiasta ja vaihtoehtoina olisivat asevarustelut tai leipäjonojen poistaminen.

Omakohtaisena lopputoteamuksena lainaan Pentti Haanpään kirjoittamaa lausetta: ”Isänmaallisuus on luonnollinen juttu miehelle, jolla on voita rasiassa.”

Kari Mielonen