Suojelemmeko lapsemme rikki?
Törmäsin tilanteeseen, jossa koulun pihalla keinussa kissankieppejä tekevää lasta kiellettiin tekemästä niin – koulun säännöt kuulemma kieltävät sen.
Kysyin eskarilaiseltani, miksi kissankieppien tekeminen on kielletty. Hän vastasi, että jollain voi jäädä sormi kettingin väliin ja voi sattua. Tämä pieni asia jäi kiusaamaan mieltäni, ja päätin kysellä eri-ikäisiltä lapsiltani koulujen käytännöistä.
Esille nousi useita asioita. Lumipalloa ei saa ottaa käteen eikä tehdä lumiukkoja. Talvella ei saa olla koulun alapihalla, koska siellä voi olla liukasta. Lumikasaan ei saa kiivetä. Toisen koulun säännöt kieltävät ottamasta mitään keppiä käteen edes leikeissä. Puissa ei tietenkään saa kiipeillä – tosin puita ei taida enää olla koulujen ja päiväkotien pihoilla.
Tutkimusten mukaan lapsilla on luontainen taipumus riskejä sisältävään ulkoleikkiin. Lapset hakevat riskejä leikkiessään ja nauttivat fyysisistä haasteista, kuten kiipeämisestä ja korkealta hyppäämisestä. Turvallisuussäännöt voivat kuitenkin rajoittaa lasten riskinottokokemuksia koulussa ja varhaiskasvatuksessa.
Sääntöjen mukainen ja kontrolloitu yhteiskunta turvallisuushuolineen on vähentänyt lasten mahdollisuuksia leikkiä riskialttiita leikkejä, kuten puissa kiipeämistä ja pää alaspäin roikkumista. Lapset eivät kuitenkaan ota tutkijoiden mukaan liian suuria riskejä leikkiessään, vaan ymmärtävät omat kykynsä ja rajansa.
Riskien ottamisen on nähty kehittävän esimerkiksi lapsen itseluottamusta, sitkeyttä ja yritteliäisyyttä. Riskileikin positiivisia vaikutuksia ovat riskileikin aikana koetut fyysiset ja emotionaaliset tunteet, ylpeys itsestään, motoristen taitojen kehitys, uudet kokemukset ja näkökulmat sekä tunne vapaudesta ja itsenäisyydestä. Altistus riskeille opettaa lapsen selviytymään pelkoa herättävistä tilanteista paremmin. Riskitön ympäristö vähentää tutkitusti lasten liikkumista ja heikentää lasten psyykkistä kehitystä.
Aikuisen rooli on tärkeä siinä, kuinka paljon lapsille sallitaan riskiottomahdollisuuksia. Jotta lapset oppivat pitämään itsensä turvassa, heille tulee sallia riskienottaminen ja riskileikit.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset jätetään yksin leikkimään valvomatta vaan että annetaan lapsille mahdollisuus yrittää ja erehtyä ilman, että aikuinen puuttuu neuvoillaan joka asiaan. Lasten riskienarviointikyky vahvistuu riskinottokokemuksien kautta. Riskileikissä opitaan ”kantapään kautta”.
Ajatus riskien täydellisestä poistamisesta on saanut liian vahvan sijan niin vanhempien kuin koko yhteiskunnan keskuudessa.
On tärkeää pysähtyä pohtimaan, mitkä asiat ovat oikeasti vaarallisia. Tapaturmia voi sattua arkipäiväisissäkin tilanteissa – pyöräillessä voi kaatua tai polulla kompastua puunjuureen. Lasta ei voida kuitenkaan loputtomiin suojata uhilta tai loukkaantumisen mahdollisuudelta. Suojelemmeko lapsemme rikki?
Hanna Holma
Valtuutettu
Aluevaltuutettu (kesk.)
Kangasala
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/