Lukijalta: Voiko Suomi luottaa Naton turvatakuisiin?
Yhdysvaltalaisen Chicagon yliopiston politiikan tutkimuksen professorin John Mearsheimerin mielestä Suomen Nato-jäsenyys on heikentänyt Suomen turvallisuutta.
Hän on sitä mieltä, että Suomen olisi pitänyt löytää jonkinlainen modus vivendi, tapa elää yhdessä Venäjän ja lännen kanssa. Suomen ei olisi pitänyt liittyä liittokuntaan, joka on syvästi sitoutunut vihamielisiin suhteisiin Suomen naapurin kanssa (Yle 13.4.).
Tampereen yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Tuomas Forsberg on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen ydinpelote ja Naton puolustuskyky eivät välttämättä ole Suomen tukena (Ilta-Sanomat 27.2.).
Viime sotien jälkeen 1945 presidentit J. K. Paasikivi ja Urho Kekkonen joutuivat tunnustamaan sen geopoliittisen tosiasian, että Suomi on suurvalta Neuvostoliiton (Venäjän) naapuri, mikä on ulkopolitiikassa otettava huomioon. Siitä alkoi Mearsheimerinkin peräänkuuluttama modus vivendi, joka kesti liki 80 vuotta.
Suhteemme kaikkiin ilmansuuntiin tulivat kuntoon. Idänkauppa tarjosi suomalaisille työtä ja toimeentuloa. 1973 solmittu EEC-vapaakauppasopimus sekä vuonna 1986 toteutunut EFTA-täysjäsenyys takasivat Suomen edut myös Länsi- Euroopassa. Suomesta kehittyi hyvinvointivaltio, jota nyt puretaan.
Militarismi on nyt voimissaan. Sotahybris on noussut arveluttavalle tasolle. Suomen aikaisemman ulkopolitiikan mukainen rauhan turvaamiseen tähtäävä diplomatian ja neuvottelujen ensisijainen tie on hylätty, ja sotaan varustautuminen on hallituksen ja myös muiden puolueiden sekä median keskeinen viesti. Rakentuuko turvallisuuspolitiikka vain aseiden varaan?
Ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd (1710–1772) hakkautti Suomenlinnan kuninkaanportin viereiseen marmoritauluun yhden Suomen tunnetuimmista teksteistä, joka suomennettuna kuuluu: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.”
Taito Taskinen
Kuopio
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/