Lukijalta: Opinnäytetyön vaikuttavuus?
Kevät on perinteisesti opinnoista valmistumisen aikaa, jolloin katseet kääntyvät tulevan työsaran etsintään.
Eri koulutustasoilla ammattikoulutuksista alkaen ylemmän tason väitöskirjoihin saakka opintoihin sisältyy opinnäytetyö. Eri opintoalojen näkyvin seremonia on lukionsa päättävien suorittama ylioppilastutkinto valkolakkeineen.
Ammatillisten ja AMK-tasoisten opinnäytteiden vaikuttavuus työpaikkaa haettaessa on merkittävä. Näytteen aihe ja tulosten vaikuttavuustaso paljastavat hakijan opintoaikaiset kiinnostukset valitsemalleen ammattialalle sekä määrittävät jatkossa sopivuutta eri työpaikkojen vaatimuksiin peilaten.
Muistuu mieleen Valko-Venäjällä syntyneen anoppini kesämökin terassilla kertoma omakohtainen nuoruustarina.
Perusopintojensa jälkeen hän oli lähettänyt hakemuksen Pietarissa järjestettävään sairaanhoitajakoulutukseen. Valintakutsu koulutukseen tuli, jonka liitteenä hänelle tarjottiin koulutusta edeltävälle kesälle: kolme kuukautta kestävä täysihoidollinen pioneerileiri.
Anoppi oli ilmoittautunut mukaan päästessään jo ennakkoon tutustumaan väkirikkaaseen kaupunkiin. Leirillä opetettiin retkeilyä, suunnistusta, kalashnikovilla ammuntaa sekä laskuvarjohyppäämistä.
Kurssin päättyessä opinnäytteenä osallistujat tiputettiin laskuvarjolla hajalleen laajalle avosuolle, josta jokaisen oli yksittäin suunnistettava repussa olleeseen karttaan merkitylle kokoontumispaikalle.
Varotoimena jokaisen repussa oli savusoihtu, jolla mahdollinen eksyjä ilmaisi olinpaikkansa tiputettavalle noutajalle. Kaikki selvisivät pudotusten jälkeen kokoontumispaikalle kahden tunnin sisällä.
Leirin päättyessä jaetun todistuksen nimike ”Desanttikoulutuksen alkeiskurssi” oli anopille ollut yllätys. Jatkossa valmistuttuaan sairaanhoitajaopinnoista hänet valittiin Pietarin sotilassairaalaan hoitajaksi, jossa hän suoritti koko nousujohteisen työuransa.
Eli pioneerileirin kurssitodistus hänen työhakemuksen CV:ssä ratkaisi mieluisalle työuralle pääsyn!
Aulis Korhonen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/