Lukijalta: Miksi tulonhankkimismenot eivät olisi kuluja?
Osaisiko joku valtiovarainministeriössä tai kauppatieteellisissä tiedekunnissa selittää liiketaloustieteellisesti, miksi kohtuulliset tulonhankkimismenot, esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen ja tuottajajärjestön jäsenmaksut, eivät olisi tilikautena ja verovuotena tulonhankkimismenoja?
Ministereinä on ylemmän korkeakoulututkinnonkin suorittaneita henkilöitä, joille tämän kirjanpitoon ja veroilmoitukseen liittyvän asian ei pitäisi olla ongelmallinen koulutusyhteiskunnassa.
Tämä paasaaminen ja profiloituminen alkaa jossain määrin kyllästyttää. Perussuomalaiset alkaa liukua Kansallisen Kokoomuksen, Svenska folkpartietin, Isänmaallisen Kansanliikkeen ja Perustuslaillisen Oikeistopuolueen paikoilta kohti Suomen Keskustan ja SDP:n väliä.
Vajaan 10 prosentin kannatus opettaa mitä tahansa keskisuurta valtapuoluetta palautumaan kohti 35 kansanedustajaa ja 17,5 prosenttia.
On mielenkiintoista se, että valtiovarainministerikin on huomannut Euroopan unioin kovan ytimen, Euroopan rahaunionin, haasteellisuuden Euroopan unionin sisämarkkinoiden lähes elinkelvottomille tai vajaaelinkelpoisille alueille. Kovin monta vuotta tässä onkin kestänyt.
Olli-Jukka Paloneva
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/