Lukijalta: Kelan kuntoutuspsykoterapia on mielenterveyspolitiikan kuuma peruna
Kelan kuntoutuspsykoterapia on liimattu rikkinäiseen palvelujärjestelmään niin tiukasti, että sen irrottaminen pelottaa.
Vuonna 2024 kuntoutuspsykoterapiaa sai noin 66 000 ihmistä. Asiakasmäärä on nelinkertaistunut 2010-luvulta, ja kustannukset ylittävät 105 miljoonaa euroa vuodessa. Neljä viidestä asiakkaasta on työssäkäyviä naisia.
Terapiaan hakeutuminen vaatii psykiatrin lausunnon, kolmen kuukauden esivaiheen ja 30–50 euron omavastuun per käynti. Monelle pienituloiselle tämä on este jo ennen ensimmäistä tapaamista.
Terapiat kestävät 1–3 vuotta, vaikka monille riittäisi lyhytkestoinen hoito. Julkisessa terveydenhuollossa lyhytterapiaa ei juuri ole, joten ihmiset jonottavat Kela-terapiaan, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Samaan aikaan Valviran rekisterissä on noin 8 400 psykoterapeuttia, joista suuri osa on eläkeiässä.
Hyvinvointialueilla olisi luonteva rooli mielenterveyden perustason palvelujen järjestämisessä ja lyhytterapiamallien rakentamisessa, mutta tällä hetkellä ne seisovat sivussa. Kuntoutuspsykoterapia on subjektiivinen oikeus, jota rahoitetaan monikanavaisesti Kelan kautta.
Hyvinvointialueet eivät voi ottaa järjestelmää vastuulleen ilman lakimuutoksia ja korvamerkittyjä rahoja. Näin järjestelmä lepää välitilassa, jossa todellinen vastuu on hämärtynyt.
Psykoterapeuttiyhdistys PSY ry varoitti kesällä 2025, että hallituksen keskittämissuunnitelmat voivat käytännössä luoda HUSille monopoliaseman ja kaventaa terapiakenttää. Äkillinen järjestelmäsiirto ilman selkeää suunnitelmaa voisi horjuttaa palvelujen saatavuutta ja tuhansien terapeuttiyrittäjien toimeentuloa.
Kysymys ei siis ole vain hoidosta, vaan myös rahasta, vallasta ja työpaikoista. Juuri tämä tekee aiheesta poliittisesti tulenaran. Kela-terapian ongelmien suora ääneen sanominen on poliittinen itsemurha – kukaan ei halua olla se, joka “vie terapian ihmisiltä” tai horjuttaa tuhansien ammatinharjoittajien asemaa.
Tilanne on kuitenkin kestämätön. Kela-terapia ei ole kuntoutusta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan monesti pitkittyneen hoidon korvike. Nykyinen järjestelmä pidentää hoitoon pääsyä, ylläpitää eriarvoisuutta ja sysää palvelujen ulkopuolelle juuri ne, joilla on vähiten voimavaroja ja oravannahkoja.
Mikäli poliittisia päätöksiä arvioitaisiin systemaattisesti mielenterveysvaikutusten kautta, Kela-terapia ei kestäisi tarkastelua.
Vastuu mielenterveyspalveluista on jalkautettava hyvinvointialueille. Niillä on jo rooli perustason palveluissa ja valmius rakentaa lyhytterapiamalleja, jos lainsäädäntö ja rahoitus tukevat sitä.
Kela-korvausmallin varaan ei voi jättää järjestelmää, joka koskettaa kymmeniä tuhansia ihmisiä ja liikuttaa satoja miljoonia euroja.
Hyvinvointialueet ovat keskustan poliittista lannerankaa – puolueella olisi legitiimi asema avata kansallinen mielenterveyden suurhanke, joka siirtäisi painopistettä yksittäisestä korvausmallista kohti järjestelmällistä vastuuta ja julkisen sektorin vahvistamista.
Kyse ei ole vain sosiaali- ja terveyspalveluista, vaan siitä, että mielenterveys tunnustetaan kansalliseksi pääomaksi, joka ylläpitää arkea, työkykyä, turvallisuutta ja yhteiskunnan resilienssiä.
Tarvitaan rohkeutta tehdä se, mitä sote-uudistuksessa alun perin suunniteltiin: rakentaa toimiva, saavutettava ja yhdenvertainen palvelujärjestelmä. Tämä edellyttää pitkäjänteistä, yli hallituskausien ulottuvaa mielenterveysstrategiaa ja uskallusta repiä nykyinen laastari irti.
Jenna Wahlstén
Helsinki
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/