Kansainvälisestä markkinoinnista ei kannata leikata
Visit Finlandin budjettiin suunnitellut leikkaukset puhututtavat juuri nyt matkailutoimialaa. Vaikka kaikki järkevät keinovalikoimat on käytettävä Suomen talouden kohentamiseksi, niin kipeää ottaa ajatus jo valmiiksi vaatimattoman kansainvälisen markkinoinnin resurssien merkittävästä pienentämisestä.
Matkailu on vientiala, joka nimenomaan voi tuoda kaivattua talouskasvua. Suomen matkailumarkkinointi rakentaa samalla koko maakuvaamme ja tuo kansainvälisen näkyvyyden hyötyjä useille toimialoille.
Vakavana riskinä on, että Suomen matkailu tulee menettämään kilpailukykyään tilanteessa, jossa meillä olisi muutoin erinomaiset mahdollisuudet voittaa markkinaa.
Matkailupotentiaali kotiutuu hitaammin, yritysten on sidottava yhä enemmän sesonkiluonteisen liiketoimintansa pääomia Suomen kansainvälisen tunnettuuden edistämiseen ja yhteisvaikutukseltaan matkailuinvestoinnit palveluinfraan hidastuvat. Ei hyvä!
Pärjätäksemme pohjoismaisille kilpailijoille on toimialamme aktiivisesti etsittävä uusia keinoja varmistaakseen riittävä näkyvyys kansainvälisillä kauppapaikoilla. Matkailuvientimme tarvitsee kasvun toteuttamiseen riittävät resurssit, ja Visit Finlandin rahoituksen turvaaminen on tässä keskeinen tekijä.
Asialla on merkitystä esimerkiksi Kalajoen matkailukeskukselle, vaikka se onkin vielä tällä hetkellä pääosin kotimaisen markkinan suosittu kohde. Kotimaasta jaettava kokonaismarkkina on suhteellisen pieni, suhdanneherkkä ja sesongit lyhyitä.
Kotimaan kilpailukyvyn vahvistamisen lisäksi kansainvälisen kasvun tavoitteleminen on välttämätöntä – ja potentiaaliahan on. Kun kohteen tunnettuus maailmalla on vähäinen, niin huomiokynnyksen ylittäminen edellyttää suurempaa panostusta.
Visit Finlandin mahdollistamat markkinointitapahtumat ovat erittäin tärkeitä uusille nouseville kohteille, jotka tavoittelevat kansainvälisiä kontakteja.
Janne Anttila
Kalajokilaakson kauppakamariosaston puheenjohtaja, Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/