Täytyykö Helsinkiä ymmärtää?
Viikko sitten Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi yleiskaavan, jonka vaikutus ulottuu 2050-luvulle. Asiakirja tuottaa selkeän vision Suomen kasvusta pääkaupungissa.
Silti… kuulenko hiljaista muminaa maakunnissa? Jotain semmoista kuin ”ei voisi vähempää kiinnostaa” tai ”todellinen elämä on kehä kolmosen ulkopuolella” tai ”pääkaupunki ei voi kasvaa loputtomasti, jos muu maa surkastuu”.
Helsinkiläisenä päättäjänä toivon, että jokainen suomalainen tutustuu yleiskaavaan ja sen perusteluihin.
Valinta kaupungistumisen puolesta on tehty vuosikymmeniksi eteenpäin ja faktat puhuvat selkokieltä: urbanisoituminen on 2000-luvun suuntaus kaikkialla. Yleiskaava merkitsee vahvaa puoltoa kaupungistumiseen.
Helsinkiin rakennetaan lukuisia uusia asuinalueita ja vanhoihin tulee täydennysrakentamista.
YK:n mukaan jo yli puolet maailman yli seitsemän miljardin ihmisestä asuu kaupungeissa. Väestön keski-ikä oli 29,6 vuotta ja väestönkasvu 1,2 prosenttia vuodessa.
Nuoret työntyvät kaupunkiin työhakuun, opiskelemaan ja viihtymään. Tulevaisuudessa useimmat meistä ovat kaupunkilaisia tai ainakin taajama-asukkaita. Megakaupunkien paisuminen jatkuu Euroopan ulkopuolella ja metropolialueet vahvistuvat kaikkialla.
Helsingin yleiskaava on koko maan asia, sillä Suomi edelleen kaupungistuu. Kaavaan liittyvä väestönkasvun ennuste merkitsee haastetta muulle Suomelle.
Jos maahanmuutto ei nykyisestä lisäänny, muuttajat tulevat maakunnista. Vaikka uhkakuvat ovat vahvat, rohkenen väittää, että kaksijako maaseutu – kaupunki on aikansa elänyt.
Kun tulevaisuus on taajamissa, maaseudun arvo kasvaa. Maaseutua tarvitaan tuottamaan ravintoa ja siihen liittyviä arvoja ja arvostuksia.
Maailma on globaalistunut, liikkuvuus lisääntynyt ja median vaikutusverkostot ovat aidosti kansainvälisiä. Elämäntapa on nykyaikaistunut ja tekniikka on vahvana läsnä niin maaseudulla kuin kaupungeissa.
Siksi on outoa, että 2000-luvun Suomessa värkätään politiikkaohjelmia kuin elettäisiin härkävankkureiden aikaa.
Kun politiikkaa tehdään mielikuvilla, synnytetään jännitteitä perinteen voimalla. Viestintävälineissä pärjää, jos liioittelee, kärjistää ja yksinkertaistaa.
Suomalaisuuteen säteilee edelleen agraarin ja urbaanin yhteisvaikutus. Enää ei puhuta maaseudusta ja kaupungista; tilalle ovat tulleet ”etelä” ja ”maakunta”. Vastakkainasettelu myy, vaikka se on vastoin ihmisten todellisuutta ja arkea.
2000-luvun Suomessa värkätään politiikkaohjelmia kuin elettäisiin härkävankkureiden aikaa.
Monilla meistä on luonteva kaksoisidentiteetti. Se on luonteva osa suomalaista elämänmuotoa. Siksi sopii ihmetellä, miksi tilanne ei näy yhteiskunnallisessa keskustelussa, politiikassa ja puolueissa.
Nopea rakennemuutos sotien jälkeen synnytti tulehtuneen asetelman politiikkaan. Se loi agraarioloja tuntemattomille syviä ennakkoluuloja maaseutua kohtaan.
Suurkaupunkien tulokkaat omaksuivat urbaanin elämäntavan ja siihen liittyneen poliittisen kulttuurin. Siihen kuului maaseutulaisten avoin tai piiloteltu halveksunta. Maalla puolestaan sopi ylenkatsoa kaupunkilaisia ja halveksia urbaania ”betonikulttuuria”.
Syötävää 4 miljardille urbaanille ihmiselle pitää tuottaa jossain. Toistaiseksi se on tapahtunut taajamien ulkopuolella, maaseudulla.
Maaseudun elinkeinot tulevat edelleen teollistumaan ja tehostumaan. Tekniikka, modernisaatio ja tietokoneet leimaavat maalla asuvien elämää.
Muutosvastarinta on suurinta siellä, missä ajattelun tulisi olla innovatiivisinta, eli politiikan asenteissa.
Mistä löytyisi puolue tai liike, joka asettuisi katsomaan tulevaisuuteen, ymmärtämään uuden ajan ihmisen tarpeita? Se liike on voittaja, tulevaisuudessa.