Keskustan Satakunnan piiri asetti ehdokkaita, Sari Vuorelalle esitetään jatkoa puoluevaltuuston varapuheenjohtajana
Keskustan Satakunnan piiri esittää siikaislaista Sari Vuorelaa jatkamaan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana. Vuorelan päätavoite on edelleen kasvattaa puoluevaltuuston merkitystä ja painoarvoa.
– Edellisellä kaksivuotiskaudella käynnistimme suunnitelman puoluevaltuuston roolin kasvattamiseksi, tämä työ on vielä kesken. ”Ylintä päätösvaltaa puoluekokousten välillä käyttävä toimielin” jää pelkäksi sanahelinäksi, ellemme itse ota haltuumme tätä tehtävää.
Puoluevaltuuston jäsenet ovat omien alueittensa aktiiveja, joille on luontevaa antaa tehtäväksi toimia mm. viestinviejinä kentän, puoluejohdon ja kansanedustajien välillä. Puoluevaltuuston linjausten pitää näkyä puolueen ohjelmatyössä, linjaa Vuorela.
– Varapuheenjohtajuus ja poliittisen valiokunnan puheenjohtajuus ovat mielekkäitä ja innostavia tehtäviä, jotka kiinnostavat edelleen. Meillä on mahdollisuus olla suunnannäyttäjiä ja mielipidevaikuttajia, otetaan siis rohkea ote ”omasta maasta – koko maasta”.
Vuorela on siviiliammatiltaan maatalous- ja matkailuyrittäjä ja hän toimii mm. Siikaisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Satakunnan piirin piirihallitus täydensi myös eduskuntavaalien ehdokaslistaa kahdella ehdokkaalla.
Ehdokkaat ovat Joonas Immonen, yhteiskuntatieteiden ylioppilas ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Huittisista ja Tuula Nikula-Häkli, sosiaaliohjaaja ja sosionomi AMK Kokemäeltä.