Keskustan Aittakumpu hämmästelee ministerien voimattomuutta Elokapinan edessä: "Voiko lain rikkomiselta ummistaa silmät?"

Elokapina

Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu hämmästelee sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ja opetusministeri Li Anderssonin (vas.) voimattomuutta lakia tietoisesti rikkovan Elokapinan edessä.

– Poliisiasioista vastaava sisäministeri Ohisalo ei kyennyt Sanna Ukkolan haastattelussa 27. syyskuuta vastaamaan, onko elokapinan harjoittama lainvastainen Mannerheimintien tukkiminen väärin. Hän ei pystynyt vastaamaan myöskään siihen, onko poliisin ohjeiden noudattamatta jättäminen elokapinalta väärin, Aittakumpu sanoo.

Aittakummun mukaan sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri aiheuttaa toiminnallaan huolta suomalaisten turvallisuudesta.

– Voiko todella olla niin, että sisäministerin mielestä tarkoitus pyhittää keinot ja lain rikkomiselta voi ummistaa silmät silloin, kun se palvelee omaa ideologiaa? Tällaisen ajattelun levittäminen tai edes siihen vihjaaminen on yhteiskunnan vakaudelle vaarallista, etenkin kun kyseessä on maan sisäministeri. Hänen on otettava asiaan selkeä kanta ja tuomittava elokapinan harjoittama lain rikkominen ja lain rikkomiseen kiihottaminen.

Aittakumpu ihmettelee myös sitä, että peruskoulutuksesta ja lukiokoulutuksesta vastaava opetusministeri Andersson ei vastaa kysymykseen, hyväksyykö tämä lakia tietoisesti rikkovan liikkeen vierailut kouluissa.

– Kysyin asiasta opetusministeriltä kirjallisessa kysymyksessäni 10.9.2021, mutta en saanut vastausta. Ministerillä oli eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti 21 päivää vastata kysymyksiini, mutta vastauksen sijaan sain häneltä kolmisen sivua tekstiä asian vierestä. Lain säätäjälle noin yksinkertaiseen kysymykseen vastaamisen tulisi olla helppoa.

Kansanedustaja toivoo, että opetusministeri vielä vastaisi hänen kysymykseensä.

– Kirjallisista kysymyksistä menee mieli ja tarkoitus, jos niihin ei vastata asiallisella tavalla. Ministerin tehtävänä on vastata kansanedustajan kysymykseen.