Jussi Ylitaloa esitetään Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi
Tyrnävän Keskustan paikallisyhdistys esittää Jussi Ylitaloa Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi.
Ylitalo, 29, toimii keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana sekä Tyrnävällä kunnanvaltuutettuna ja paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.
Ylitalo päätti lähteä tavoittelemaan piirin puheenjohtajuutta, koska kokee, että puolueen uudistustyö on aloitettava piiri- ja paikallistasolta.
– Meidän on haastettava itsemme ja tarkasteltava avoimesti, kuinka puolueen viesti puhuttelee ihmisiä. Keskustan on oltava ajassa mukana ja Pohjois-Pohjanmaan suurimpana piirijärjestönä näytettävä esimerkkiä puoluetoiminnan uudistusten läpiviennissä, Ylitalo sanoo.
– Jussille on kertynyt kokemusta usealta vaikuttamisen tasolta puolueessa ja muissa järjestöissä. Hän on innovatiivinen ja aikaansaava toimija, Tyrnävän kunnanhallituksen puheenjohtaja Minna Matinlauri toteaa.
Ylitalolla onkin liuta kehitysideoita järjestötyöhön ja politiikan tekoon.
– Viestin on kuljettava jouhevasti joka suuntaan hyödyntämällä tämän päivän työkaluja. Pohjois-Pohjanmaan piiri on paikallisyhdistysten ja vaikuttajien verkosto. Meiltä löytyy laajasti monenlaista osaamista. Se on saatava koko piirijärjestön ja puolueen käyttöön, Ylitalo linjaa.
Politiikan teossa Ylitalo painottaa sidosryhmäyhteistyön merkitystä kaikilla tasoilla.
– Tämä tarkoittaa eri yhteisöjen ja järjestöjen tapaamisia. Kansanedustajien tietotaitoa ja kontakteja on myös hyödynnettävä entistä tehokkaammin, hän sanoo.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin syyskokous järjestetään Muhoksella 11. marraskuuta. Piirin nykyinen puheenjohtaja on Matias Ojalehto.