Juha Pylväs: Sääntelyn vähentämistä pitää jatkaa

Normipurku

Maatalouden norminpurku vaatii jatkuvaa huomiota, kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Juha Pylväs toteaa. 

Asia nousi esille eduskunnan budjettikeskustelun yhteydessä. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) totesi yhden uuden normin myötä purettavan jatkossa kaksi vanhaa.

– On erittäin tärkeää, että tiukasti säännellyn alan norminpurkua jatketaan ja samalla varmistetaan, ettei uutta sitovaa sääntelyä pääse syntymään, Pylväs huolehtii.

Ensi vuoden budjetissa ja maatalouspolitiikan linjauksissa huomioidaan viljelijöiden jaksamisen tukeminen lisäpanostuksilla.

– On myös hyvä, että luonnonhaittakorvauksen leikkauksia paikataan maatalouden tukalassa taloustilanteessa, Pylväs iloitsee.

Varainsiirtoveron poistaminen yhtiömuodon muutoksissa helpottaa hänen mukaansa erityisesti maatilojen kehittymistä.

– Maatilojen koon kasvaessa yhtiöittäminen on entistä useamman tilan toiminnan kehittämisen ja talouden kannalta järkevin vaihtoehto, Pylväs sanoo.