Kun Torbjörn Fälldin bordellissa kävi

Heti alkuun selvennys: keskustajohtaja Torbjörn Fälldin ei käynyt bordellissa, mutta Olof Palme yllä piti otsikon vaikutelmaa suojellakseen ex-ministeri Lennart Geijeriä (sd).

Tarinan kertoo muistelmissaan Ruotsin poliisikorkeakoulun professori emeritus Leif G.W. Persson. Persson tunnetaan Suomessakin dekkarikirjoistaan.

Tapausten kulku oli seuraava.

Kaksi viikkoa ennen Ruotsin vuoden 1976 valtiopäivävaaleja maan ylin poliisijohtaja Carl Persson luovuttaa silloiselle pääministeri Olof Palmelle muistion, jonka aiheena on korkeassa asemassa olevien poliitikkojen käynnit tukholmalaisessa bordellissa.

Merkittävin muistiossa mainituista poliitikoista on silloinen istuva oikeusministeri Lennart Geijer. Muistiot tiedot ovat sekä Tukholman poliisin että turvallisuuspoliisin kokoamia. Asiaa oli ryhdytty tutkimaan, koska sitä pidettiin valtiollisena turvallisuusriskinä.

Pääministeri Palme ei kuitenkaan tee mitään. Huhut asiasta ovat olleet liikkeellä jo aiemmin. Ilmeisesti jotkut poliisit kuitenkin vuotavat muistion olemassaolon lehdistölle ja seuraavan vuoden ajan ainakin kahdeksan maan parasta tutkivaa journalistia yrittää selvittää asiaa.

Kunnes marraskuussa 1977 Dagens Nyheter julkaisee ”Geijer-paljastuksen”, jossa vahvistetaan muistion olemassa olo. Jutun on saanut kasaan tutkivista toimittajista hätäisin. Nyt Palme kiistää kirjallisesti kaiken.

Ruotsin TV julkaisee lisää tietoja muistiosta maaliskuussa 1978. Parlamentissa käydään myrskyisä keskustelu.

Fälldin on juuri aloittanut pääministerinä. Hänkin on saanut muistion luettavakseen ja todennut, että se ”sisältää suoranaisen valheen”. Hänen oma nimensä on mainittu listattaessa bordellin asiakkaita. Siksi Fälldinin mukaan koko muistiolla ei ole arvoa.

Olof Palme puolestaan kiistää uudelleen kaiken. ”Roska on roskaa, hölynpöly on hölynpölyä, vaikka olisivat poliisin muistioissa”. Lisäksi Palme hyvin kaunopuheisesti selostaa, ”miltä olisi näyttänyt jos hän vaalikampanjan loppusuoralla olisi väittänyt, että hänen vastustajalleen oli kontakteja prostituoituihin.”

Sellainen olisi ollut kohtalokasta Fälldinille, sanoo Palme. Sellaisia metodeita ei pidä käyttää vaalikampanjassa.

Palme on taitava. Hän esiintyy jalomielisenä, mutta heittää Fälldinin ylle epäilyksen varjon. Ja tekee tämän sanankääntein, joissa tarkkaan ottaen ei syytetä Fälldiniä. Mutta juttu jää lentoon, kärki kohdistuu Fälldiniin ja sosialidemokraatti Geijer pelastuu.

Muistion Palmelle toimittanut poliisiylijohtaja vie toimintansa oikeuskanslerin tutkittavaksi, joka ei löydä asiasta moitittavaa.

Kun Leif G.W. Persson muutama vuosi myöhemmin kysyi bordellin emäntä Doris Hoppilta, oliko Geijer hänen asiakkaitaan, vastaa tämä ”Dodo” vastakysymyksellä: Kysy, vieläkö Geijerin kalsareissa on reikä.

Kun Persson kysyy oliko Fälldin bordellin asiakas, vastaa Doris Hopp, että ”ei, hänhän on maalainen”. Sellaiset eivät olleet hänen talonsa asiakkaita.

Hopp kuitenkin kertoo, että ollessaan poliisin pidättämä hän tapetoi sellinsä lehdistä leikkaamillaan miesten kuvilla. Yksi kuvista esitti Fälldiniä.  – Siitä Fälldinin nimi olisi päätynyt muistioon mahdollisena asiakkaana, päättelee Persson.

Valokuvia tai seurantatietoja Fälldinista ei poliisilla ollut. Koko juttu oli osoitus asiaa tutkineiden poliisien arvostelukyvyttömyydestä.

Kirjoittaja on äärikeskustalainen tietokirjailija Lempäälästä