Kakun leipomisen tuskasta
Jokin kuukausi sitten meidän perheessä tuo parempi puoliskoni heräsi epätavallisen aikaisin ja sai päähänpiston. Hän päätti ilahduttaa kaikki leipomalla aamupalalle kakun.
Oli viikonloppu ja olisi hyvin aikaa nautiskella siitä yhdessä saman pöydän ääressä. Lapset olivatkin herättyään hyvin ihmeissään, mutta ottivat aikuisten näkökulmasta melko yllättävän näkökulman tilanteeseen.
Yksi nimittäin ryhtyi huutamaan sitä, ettei saanut nuolla leipomisvälineitä ja toinen sitä, ettei saanut olla apukokkina.
Kakku oli kaikkien mielestä erittäin hyvää, mutta silti monien pöydän ääressä istuvien mielet oli vetänyt apeaksi joko koettu epäoikeudenmukaisuus tai -kiittämättömyys.
Uutta aamiaiskakkua ei ole sen jälkeen näkynyt. Johtunee todennäköisesti kuitenkin siitä, että vaimo on hyvin aamu-unista sorttia. Niin ja tietysti omasta kyvyttömyydestäni.
Näin kuntavaalien lähestyessä on joissain kunnissa havaittavissa hieman samaa asetelmaa.
Yhteistä kakkua pitäisi leipoa. Kokin paikalle ei yleensä ole tunkua. Apukokeiksi saattaa muutama halutakin.
Kuorrutetta nuolemaan sen sijaan voi olla tulossa jo liikaakin väkeä. Ja kun on kakun jakamisen aika, niin harvat haluavat olla poissa.
Toki erojakin on. Kuntavaaleissa kun tuskin koskaan on yhtä ainoaa kokkia. Ja siitä yhdestä sananlaskusta poiketen kuntavaaleissa soppa (tai kakku) on sitä parempaa ja maistuu sitä useammalle, mitä useampi kokki on asialla ollut.
Leipomiseen kun osallistuvat niin ehdokkaat, ehdokkaita etsivät kuin järjestöä pyörittävät ja yhteistä vaaliohjelmaa ja -kampanjaa suunnittelevat järjestötoimijatkin.
Täytyy muistaa, että kenenkään yksittäisen ihmisen päässä ei asu kaikki kunnasta löytyvä viisaus. Eivätkä edes kovimmat ääniharavat pysty kunnanvaltuustossa tai -hallituksessa käyttämään itse kuin yhtä ääntä.
Politiikassa voima tulee ryhmästä ja jokainen keskustan valtuutettu tarvitsee jossain vaiheessa ryhmän tukea itselle tärkeiden asioiden edistämiseen.
Ja koska kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea, voi ryhmässä toimiessa helposti muodostua jollekin valtuutetulle asiantuntijan rooli siitä itselle tärkeästä asiasta. Tätä kautta valtuutettu voi käytännössä käyttää suurempaa valtaa kuin miltä päälle päin näyttäisi.
Kenenkään yksittäisen ihmisen päässä ei asu kaikki kunnasta löytyvä viisaus.
Toisaalta keskustan valtuustoryhmien mallisäännöt ovat hyvin joustavat.
Jos valtuutettu on ryhmän kokouksessa ilmoittanut pöytäkirjaan merkittäväksi ryhmäpäätöksestä eroavan kannan, hän on vapaa sitä edistämään valtuustossa. Esimerkiksi kokoomus ei tällaista ryhmän kannasta poikkeamista tunne.
Näin ollen keskustassa valtuutetun valta perustuu viime kädessä siihen, kuinka paljon luottamusta hän on onnistunut kerryttämään ryhmässään ja miksei myös koko valtuustossa.
Jos hänet tunnetaan yhteistä hyvää edistävänä joukkuepelaajana, saa hänen mielipiteensä ja ajatuksensa todennäköisesti enemmän tukea kuin sellaisen valtuutetun, jonka on koettu käyttäneen aiemmin kyseenalaisia keinoja jonkin oman projektinsa edistämiseen.
Seppo Kääriäisen tiedetään sanoneen, ettei politiikassa kannata hakea selkävoittoja. Se pätee myös kunnallispolitiikassa.
Kokonaan kakutta jäänyt voi katkeroitua ja toisaalta kakun leipomisesta ilman kiitosta jäänyt taas saattaa todeta, että hoitakoot ensi kerralla apukokit koko homman.