Härkää sarvista kiinni
2000-luvun puolivälissä silloinen opetuslautakunta ja opetustoimenjohtaja yrittivät perustella meille Keskuskoulun oppilaiden vanhemmille, että lapset loppuvat keskustan alueelta.
Tuntui uskomattomalta, että liki sata vuotta toiminut koulu haluttiin muuttaa sivistyspalvelukeskukseksi. Ainoastaan sotavuodet olivat katkaisseet koulunpidon ja muuttaneet tilat sairaalakäyttöön.
Yleisötilaisuuksissa esiteltiin koululaistilastoja, laskelmia ja karttoja. Vakuuttavalta näyttävästä aineistosta huolimatta kaihersi epäilys, onkohan kaikki noin, kuten väitettiin.
Koulupiirien rajanvedot vaikuttivat tarkoitushakuisilta. Olin myös laittanut merkille suunnitelmat camping-alueen varalle, vaikka en seurannut kovinkaan aktiivisesti Raahen sen aikaista kaavoituspolitiikkaa.
Keskuskoulun lakkauttaminen tuli sillä kertaa torpattua, mutta kouluverkkokeskusteluun on palattu sittemmin säännöllisesti 6–7 vuoden välein. Useamman päättäjävuoden jälkeen myönnän myötätuntoni olleen koulujen ja perheiden puolella, vaikka se taloudellisesti ei ole ollut järkevintä toimintaa.
Tämä on ollut arvovalinta, sillä olen osaltani halunnut antaa kylille mahdollisuuden pitää koulunsa.
Huonojakin päätöksiä on tehty. Vuosien jälkeen voin todeta, ettei Piehingin koulun lopettaminen ollut hyvä ratkaisu. Säästö mitä siitä tuli, suli valtavan suureen pahaan mieleen ja joudutti osaltaan elinvoimaisen kylän hiipumiskehitystä.
Raahen päättäjät ovat jälleen vaikean ja ehkä kaikkein vastenmielisimmän päätöksenteon äärellä, kun joudutaan tarkastelemaan koulujen olemassaoloa. Lasten määrä on entisestään vähentynyt, suorastaan romahtanut niin meillä Raahessa kuin muualla Suomessa – kasvukeskuksia lukuunottamatta.
Entisenä opettajana tiedän, ettei opettajia ja kouluja tarvita – ei kylillä eikä kaupungin keskustassa, ellei ole lapsia. Äitinä ja maaseudulla asuvana olen kuitenkin puoltanut kyläkouluja, koska ne ovat kylien dynamoita.
Oikeudenmukaisinta päättäjien olisi tarkastella koko kouluverkkoa ja koko kaupungin henkilöstörakennetta, sillä arviointi ei saa koskea vain kyläkouluja ja pelkästään opetushenkilöstöä: asukasmäärämme on jo pitkään vähentynyt, joten ei muutakaan henkilöstöä tarvita entiseen malliin.
On myös kuunneltava kaikkien koulualueiden vanhempia, kerrottava avoimesti perusteet, miksi kouluverkko ei voi olla enää nykyisen kaltainen, ja oltava valmis luoviin ratkaisuihin.
Kohta tartumme härkää sarvista kiinni. Siksi meidät on valittu päättäjiksi.